sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Napue Gin -graavattu lohi ja fenkolisalaattia



Graavattuun loheen saa raikkaan yrttisen aromin maustamalla sen suomalaisella Napue Ginillä. Maailman parhaana palkitussa ginissä maistuu koivunlehti, mesiangervo, tyrni, karpalo ja tietenkin myös katajanmarja. Mattimyöhäistä ilahduttaa myös tieto siitä, että gini nopeuttaa graavautumista: lohi on valmista nautittavaksi jo vuorokauden kuluttua!



Kahden ruokailijan alkuruoka-annokseen tarvitaan
150 g tuoretta lohifilettä
2 rkl Maldon-savusuolaa tai tavallista Maldon-suolaa
4 cl Napue Giniä
1 oksa rosmariinia
tilliä koristeluun

Fenkolisalaatti:
1 dl fenkolia ohueksi siivutettuna
1/2 appelsiinin mehu ja kuori raastettuna
suolaa
fenkolin vihreää osaa tai tilliä koristeluun




Ota pala leivinpaperia ja aseta se foliopaperin päälle. Ripottele keskelle 1/2 rkl suolaa ja aseta sen päälle lohifileen pala nahkapuoli alaspäin. Kaada lohen päälle Napue Gini ja lisää loput 1,5 rkl suolaa sekä tuoretta rosmariinia. Kääri paketti tiiviiksi ja anna sen graavautua vuorokauden ajan jääkaapissa.

Laita ohueksi siivutettu fenkoli astiaan, mausta suolalla, raastetulla appelsiininkuorella ja appelsiinimehulla. Anna marinoitua noin puoli tuntia huoneenlämmössä.

Asettele fenkolisalaatti tarjoilulautasille. Pyyhi graavilohen pinta kuivaksi talouspaperilla ja leikkaa siitä ohuita siivuja ja aseta ne kauniisti fenkolisalaatin päälle. Koristele fenkolin vihreällä osalla tai tillillä.



sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Mätiä meksikolaisittain



Pimeän vuodenajan yksi ilonaihe on tuoreena saatava mäti. Olen ideoinut mädille uusia ruokalajeja, ja tästä meksikolaishenkisestä alkuruoasta on tullut yksi suosikeistamme. Pehmeämakuinen avokado on kiitollinen raaka-aine, sillä se sopii yhdistettäväksi moniin eri makuihin. Näyttävä kirjolohenmäti saa seurakseen punasipulia, chiliä ja mustapippuria, jotka limen kanssa tuovat annokseen luonnetta ja hapokkuutta. Mätiä meksikolaisittain on helppo, herkullinen ja näyttävä alkuruoka, joka sopii hienosti myös vuodenvaihteen juhlapöytään. Kun valitset avokadoa, muista käyttää tätä vinkkiä niin tunnistat kypsän avokadon!


Kahden ruokailijan alkuruokaan tarvitaan
1 avokado
80 g kirjolohenmätiä
2 rkl smetanaa
1 rkl punasipulia hienonnettuna
mustapippuria
suolaa
chiliä hienonnettuna
lime, kaksi neljännestä annosten koristeluun ja puolikas mehun puristamiseen




Halkaise avokado, poista kivi ja irrota lusikalla sisus niin että se säilyy ehjänä. Puolita kumpikin puolikas. Aseta avokadon palat tarjoilulautasille, purista päälle limemehua, lisää hienonnettua chiliä ja punasipuli sekä ripaus suolaa. Lusikoi avokadojen kuppeihin mätiä, lisää notkistettu smetana ja rouhaise päälle mustapippuria. Lisää annokseen limepala ja ripauta sen päälle suolaa. Näin ruokailija voi itse halutessaan lisätä annokseen limemehua.

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Elitististä ruokahifistelyä parilla eurolla

juha akkanen


Helsingin Sanomat tuomitsi pääkirjoituksessaan 26.10.2016 ruokahifistelyn elitismiksi. Jutussa pääkirjoitustoimittaja Juha Akkanen katsoo lähiruoan ja tuottajilta hankitut raaka-aineet hifistelyksi. Hän leimaa asiaan paneutuneen kotikokkailun ja nautinnon hakemisen elitismiksi, jolla näytetään vaurauden aste muille. 

Toimittajan asiantuntemattomalle ja tökerölle kirjoitukselle voisi naureskella, jollei sitä olisi julkaistu Suomen vaikutusvaltaisimman lehden pääkirjoituksena. Miten kotikokkailua voi pitää elitistisenä?

Kotona ruokailun laatuun vaikuttaa eniten viitseliäisyys ja ruoan valmistaminen itse alusta asti. Raaka-aineiden hinta on vähäinen, kun sitä vertaa valmisruokiin, eineksiin tai ravintolassa syömiseen. Lähiruokaa ovat nyt syksyllä suomalaiset juurekset, joista annos elitististä ruokaa valmistuu parilla eurolla. Pröystäillä voi myös metsäsienillä ja marjoilla. Satokausia hyödyntämällä saa kasviksista edullista ruokaa. Kun hankkii tietoa ja käyttää aikaa, saa halvemmista ruhonosista herkullista ruokaa pienin kustannuksin.

Kyse on arvomaailmasta


Kaikissa vanhoissa kulttuureissa hyvää ruokaa arvostetaan. Italiassa ja Ranskassa aterian suunnitteluun, raaka-aineiden hankintaan ja ruoan valmistukseen ollaan valmiita käyttämään paljon aikaa, koska ruoka ja siihen liittyvä yhdessäolo on tärkeä osa elämänlaatua. Raaka-aineet tulevat omasta maakunnasta ja satokauden antimet saadaan tuoreina kauppoihin ja toreille, olipa kyse artisokista tai parsasta. Paikalliset raaka-aineet, valmistusmenetelmät ja ruokalajit ovat ylpeydenaihe. Hyvällä ruoalla osoitetaan rakkautta lähimmäisille.


Kolme elitististä ruokavinkkiä


Jottei kotiruoalla herkuttelu jää vain eliitin etuoikeudeksi, päätin jakaa kolme ohjetta joiden avulla pääsee pröystäilyn makuun muutamalla eurolla. Avomeripurjehtijan hankinnan sijasta on nyt mahdollista päästä osaksi eliittiä salviapastalla (2 euroa), kasvismoussakalla (3 euroa) tai chili con carnella (4 euroa). Toivon, että Juha Akkanen innostuu kokeilemaan näitä. Siinä sivussa voi syntyä uusi klikkijournalismin helmi.



Elitistin salviapasta, 2 euroa annos




Elitistin Chili con carne 4 euroa annos