tiistai 11. tammikuuta 2022

Merikrottia, oliivisalsaa ja peruna-mukulasellerimuhennosta



Merikrotti on häijyn näköinen mutta herkullinen kala. Satuin perjantaina bongaamaan kalatiskillä hienon merikrotin fileen ja päätin ensimmäistä kertaa valmistaa sitä itse. Ravintolassa olen päässyt merikrottia eli monkfishia useamman kerran nauttimaan, ja muistan että kalan tiivis rakenne tuo mieleen hummerin. Merikrotin seuraksi sopivat voimakkaat maut, ja valmistin kastikkeeksi oliivisalsaa ja lisäkkeeksi sitruunalla maustettua muhennosta perunasta ja mukulaselleristä. Ruokavieraat ihastuivat tähän komboon ja merikrotti tullaan varmasti näkemään jatkossakin keittiöni tarjoiluissa.


Kahdelle ruokailijalle tarvitaan

300 g merikrottia
1 sitruunan kuoriraaste
tuoreen rosmariinin oksan lehdet hienonnettuna
maldon-suolaa
oliiviöljyä paistamiseen
rukolaa  






Sekoita suola, sitruunankuoriraaste ja hienonnettu rosmariini. Leikkaa merikrottifile annospaloiksi, kuivaa ne ja hiero pinta kauttaaltaan suolaseokseen. Laita jääkaappiin maustumaan vähintään tunniksi.




Oliivisalsa

20 kivetöntä mustaa oliivia hienonnettuna
2 rkl mietoa chiliä hienonnettuna ilman siemeniä
lehtisellerin lehdet hienonnettuna
tuoretta basilikaa hienonnettuna
tuoreen rosmariinin oksan lehdet hienonnettuna
valkosipulinkynsi hienonnettuna
1/2 sitruunan mehu ja kuoriraaste
mustapippuria myllystä
2 rkl oliiviöljyä
1 tl balsamico-punaviinietikkaa

Hienonna ainekset, sekoita ne kulhossa ja tarkista maku.





Peruna-mukulasellerimuhennos

200 g perunoita kuorittuna ja paloiteltuna
100 g mukulaselleriä kuorittuna ja paloiteltuna
maldon-suolaa
2 rkl voita huoneelämpöisenä
1/2 dl kermaa lämmitettynä
3 rkl sitruunamehua

Keitä perunat ja mukulaselleri kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Kaada keitinvesi pois, lisää voi,  kerma ja sitruunamehu ja hienonna survimella niin että saat tasaisen muhennoksen. Tarkista maku ja pidä lämpimänä.





Ota merikrotti jääkaapista ja pyyhi pois suolaseos. Paista merikrotin pihvejä oliiviöljyssä kummaltakin puolelta 2 minuuttia, siirrä ne uuninkestävään vuokaan ja laita 220-asteiseen uuniin vielä noin 6 minuutiksi. Tarkka aika riippuu kalan paksuudesta, ja painelemalla voit testata kypsyyttä: kala muuttuu kypsyessään pehmeästä kiinteämmäksi. 

Kokoa lopuksi annos: levitä ensin lautaselle peruuna-mukulasellerimuhennosta ja sen viereen oliivisalsaa. Lisää lopuksi merikrotti ja koristele annos rukolan lehdillä. 




 

tiistai 4. tammikuuta 2022

Hummeriraviolit kotona tehtynä




Innostuin tekemään vierasillalliselle hummeriravioleja. Kotona tehdyn pastan hieno puoli on se, että raviolit voi täyttää omalla suosikkitäytteellä. Halusinkin kokeilla, miltä alusta asti kotona tehty hummeriravioli maistuu. Pastataikinan tekeminen alusta asti itse vie luonnollisesti vähän aikaa, mutta ei ole erityisen vaikeaa. Raviolit onnistuivat hienosti ja maistuivat herkulliselta - tulen tekemään tätä ehdottomasti uudelleen!


Kun ostat kokonaisen hummerin, kannattaa kuorista, jaloista ja päästä ehdottomasti keittää liemi. Pastalle tekemästäni kastikkeesta tuli aivan uskomattoman herkullinen - katso ohje kohdasta hummerikastike.



Tuorepastan valmistus

Kahden hengen reiluun annokseen tarvitaan
200 g durum-vehnäjauhoja
2 kananmunaa
hyppysellinen suolaa
1 tl oliiviöljyä





Kaada jauhot keoksi työtasolle tai isoon kulhoon ja tee keskelle kolo. Riko kananmunat koloon, lisää ripaus suolaa. Sekoittele aluksi haarukalla kananmunat ja jauhot sekaisin taikinaksi ja lisää vähän oliiviöljyä. Alusta taikinaa kunnes siitä tulee kimmoisaa. Kääri taikina muovikelmuun ja jätä lepäämään jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.





Jaa taikina kahteen tai kolmeen palaan ja käsittele ne samalla tavalla. Painele taikina puolen sentin paksuiseksi litteäksi levyksi. Säädä pastakone suurimmalle välille ja pyöräytä taikina sen läpi. Taittele taikina kaksinkerroin ja pyöräytä taas pastakoneen läpi. Toista tämä vielä pariin kertaan. Säädä pastakonen väli pienemmälle ja toista edellinen käsittely. Oman pastakoneeni asteikko on seitsenportainen, ja kokemuksesta olen havainnut että toiseksi pienin välikkö antaa mieleisen paksuuden lopulliselle pastalle. Tuloksena saat valmiin tuorepastalevyn, josta voit valmistaa vaikkapa tagliatellea, ravioleja tai lasagnea. Jotteivat tuorepastalevyt kuivu, ne kannattaa peittää pyyhkeellä ja valmistaa ravioleiksi ilman odottelua.

Hummerikastike

hummerin kuoret, pää ja jalat
2 rkl oliiviöljyä
1 dl kuivaa valkoviiniä
3 dl kuumaa vettä
1/2 purkkia tomaattimurskaa
1 shalottisipuli karkeasti hienonnettuna
2 valkosipulin kynttä karkeasti hienonnettuna
2 rkl tomaattipyrettä
2 rkl tomaattiketsuppia
1 rkl siirappia
2 rkl tuoretta mietoa chiliä hienonnettuna ilman siemeniä
suolaa
mustapippuria
1 dl kermaa

Irrota hummerista pyrstöliha kokonaisena. Poista selkäpuolelta musta suoli ja heitä se pois. Riko hummerin sakset ja irrota saksilihat kokonaisena. Irrota myös jalkojen lihat. Laita pyrstö-, saksi- ja jalkalihat jääkaappiin siksi ajaksi kun valmistat kastikkeen. Muu osa hummerista käytetään kastikkeen valmistukseen.

Laita isoon kattilaan oliiviöljy ja kuullota siinä sipuli ja valkosipuli. Lisää hummerinkuoret, pää ja jalat, vesi, tomaattimurska, tomaattipyre, tomaattiketsuppi, siirappi ja chili. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna kiehua keskilämmöllä tunnin ajan niin että hummerinkuoret ovat nestepinnan alla.

Siivilöi liemi toiseen kattilaan ja keitä kasaan kunnes sinulla on noin 2 dl kastiketta. Lisää kerma, anna lämmetä ja tarkista maku.

Raviolien täyte

hummerin pyrstö-, saksi- ja jalkalihat
2 rkl voita
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
1 tl paprikajauhetta
30 g ricottajuustoa hienonnettuna
2 rkl persiljaa hienonnettuna
2 rkl raastettua sitruunankuorta 
suolaa
mustapippuria

Hienonna hummerin lihat, sekoita kaikki ainekset ja tarkista maku.




Raviolien täyttäminen ja keittäminen

valmistamasi pastalevyt, täyte ja kastike
jauhoa työskentelyalustalle
1 kananmuna raviolien reunojen voiteluun
persiljaa hienonnettuna annosten koristeluun

Asettele ruokalusikallinen täytettä pastalevylle sopivin välein. Voitele kananmunalla pastan tulevat  leikkauskohdat. Aseta päälle toinen pastalevy, ja painele sormin levyt huolellisesti kiinni toisiinsa siten, että täyte jää kauniisti raviolin keskelle. Leikkaa neliönmuotoiset raviolit pastaleikkurilla irti levystä.

Keitä raviolit runsaassa suolalla maustetussa vedessä 3-4 minuutin ajan. Nostele raviolit tarjoilulautasille, kaada päälle kuuma kastike ja koristele persiljalla.




keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Hummeripasta

Hummeripasta


Hummeripasta on erinomainen valinta, kun haluaa tarjota jotain erityistä ja juhlavaa. Hummeri kuuluu myös perinteisiin uuden vuoden tarjottaviin. Hummerin kuorista valmistuu suloisen herkullinen kastike, jonka kumppaniksi tagliatelle sopii hienosti. Hummeripasta on helppo valmistaa, ja kastikkeen voi halutessaan tehdä valmiiksi vaikkapa edeltävänä päivänä.  



Hummeripasta


Hummeripastaan kahdelle ruokailijalle tarvitaan
1 keitetty hummeri
200 gr tagliatelle-pastaa
6 kirsikkatomaattia
2 rkl voita
mikroyrttejä koristeluun (käytin tällä kertaa salaattiorvokkia)

Kastike:
hummerin kuoret ja jalat
puoli litraa vettä
1 sipuli karkeasti hienonnettuna
1 valkosipulin kynsi karkeasti hienonnettuna
12 kirsikkatomaattia
3 rkl tomaattipyrettä
2 rkl tomaattiketsuppia
1 rkl tummaa sokeria
2 rkl tuoretta mietoa chiliä hienonnettuna ilman siemeniä
2 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
2 rkl voita





Irrota hummerista pyrstöliha kokonaisena. Poista selkäpuolelta musta suoli ja heitä se pois. Riko hummerin sakset ja irrota saksilihat kokonaisena. Laita pyrstö- ja saksilihat jääkaappiin siksi ajaksi kun valmistat kastikkeen. Muu osa hummerista käytetään kastikkeen valmistukseen.

Laita isoon kattilaan oliiviöljy ja kuullota siinä sipuli ja valkosipuli. Lisää hummerinkuoret ja jalat, vesi, 12 kirsikkatomaattia, tomaattipyre, tomaattiketsuppi, sokeri ja chili. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna kiehua keskilämmöllä tunnin ajan niin että hummerinkuoret ovat nestepinnan alla.

Siivilöi liemi toiseen kattilaan ja keitä kasaan puolisen tuntia. Lisää voi ja tarkista maku.

Leikkaa hummerin pyrstöliha kauniiksi paloiksi. Halkaise 6 kirsikkatomaattia. Laita pannuun voi ja lämmitä hummerin lihat ja kirsikkatomaatit keskilämmöllä.

Keitä pasta ohjeen mukaan. Kaada kastike pastan päälle ja sekoita. Aseta lautaselle pasta, hummerin palat ja tomaatit. Koristele mikroyrteillä.