torstai 30. toukokuuta 2019

Lohta marokkolaiseen tapaan


Koska pidän lohesta, tulee sitä ostettua usein. On kiva kehitellä uusia tapoja valmistaa tuota herkullista kalaa. Nyt yhdistin lohen rakastamiini pohjoisafrikkalaisiin mausteisiin. Sekä Ras el hanout että Harissa ovat aromikkaita mausteseoksia, joissa on mm. korianterin ja kuminan siemeniä, inkivääriä, kanelia, kardemummaa, paprikaa ja erilaisia chilejä. Kun tämä makusinfonia yhdistyy uunissa tuoreeseen loheen, syntyy mausteista lämpöä hehkuva ihana lohiannos.  



Kahdelle ruokailijalle tarvitaan
250 g ruodotonta lohifilettä
1/2 dl harissa -mausteseosta
1 rkl kurkumaa
1 rkl ras el hanout -maustetta
maldon-suolaa
tuoretta korianteria hienonnettuna koristeeksi

Lisäkkeet:
muutama peruna
fenkoli
kourallinen kukkakaalia
1 rkl korianterinsiemeniä
oliiviöljyä

Kastike:
1 dl creme fraishea
1/2 limen mehu
1 rkl harissa -mausteseosta
1 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna





Lohko perunat ja kukkakaali paloiksi, viipaloi fenkoli sentin paksuisiksi siivuiksi. Laita kasvikset leivinpaperin päälle uunivuokaan. Ripottele päälle korianterin siemeniä ja pirskota päälle oliiviöljyä. Laita kasvikset paistumaan 200-asteiseen uuniin ja valmistele sillä välin lohi.




Sekoita pienessä astiassa harissa, kurkuma, ras el hanout ja suola. Levitä näin saatu mausteseos lohen päälle. Kun kasvikset ovat kypsyneet uunissa 20 minuuttia, lisää lohi uunipellille ja paista kaikkia vielä noin 12 minuuttia.

Valmista kastike sekoittamalla kaikki kastikeainekset pienessä astiassa. Kokoa annos lautasille ja koristele lohi hienonnetulla korianterilla.






lauantai 25. toukokuuta 2019

Vihanneksiin grillifiilistä uunissa



Kun ei ole mahdollisuutta grillata ulkona, pääsee grillatun ruoan makuun helposti myös uunia käyttäen. Fenkoli, munakoiso ja retiisit kypsyvät uunissa herkullisen kullanruskeiksi. Aromaattinen fenkoli pitää raffista käsittelystä: paahtuessaan reunoilta tummaksi sen maku aateloituu. Fenkolin makuparina toimii hienosti appelsiini. Munakoiso saa kumppanikseen mozarellaa ja chiliä tuomaan makua ja syvyyttä. Herkullinen annos valmistui kätevästi uunissa!


Kahteen annokseen tarvitaan
fenkoli
munakoiso
kourallinen retiisejä
appelsiini
maldon-suolaa
oliiviöljyä
chiliä hienonnettuna
1/2 mozarella
rukolaa




Leikkaa fenkoli poikkisuuntaan vajaan sentin paksuisiksi siivuiksi. Säästä vihreät osa annoksen koristeluun. Halkaise retiisit. Viipaloi munakoiso pitittäin sentin paksuisiksi siivuiksi. Asettele kasvikset uunipellille leivinpaperin päälle, pirskottele päälle oliiviöljyä. Lisää fenkolisiivujen päälle suokaloitua appelsiininkuorta. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Lisää munakoison päälle mozzarella-siivuja ja hieman chiliä, nosta uunin lämpötila 250 asteeseen ja paista vielä noin 10 minuuttia kunnes kasvikset ovat kauniin kullanruskeita. Fenkoli saa reinoilta paahtua tummaksi.

Kasvisten kypsyessä leikkaa appelsiini lohkoiksi siten, että kalvot jäävät kiinni keskustaan. Ohje löytyy esimerkiksi täältä. Kokoa annos: lisää uunikasvisten oheen appelsiinisiivut, pirskottele päälle hieman oliiviöljyä ja koristele fenkolin vihreällä osalla ja rukolalla.





maanantai 20. toukokuuta 2019

Kesäkurpitsapaistos



Nyt on aika nauttia kesäkurpitsasta! Ihastuin tähän yksinkertaiseen kesäkurpitsapaistokseen Roomalaisessa ravintolassa, jonka keittiössä hääräsi perheen osaava isoäiti. Värikkäistä kesäkurpitsoista syntyy bechamel-kastikkeen kanssa suloinen herkku, joka on lohturuokaa parhaimmillaan!


Kahteen pääruoka-annokseen tarvitaan
600 g kesäkurpitsaa
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl voita
nippu persiljaa hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
suolaa
mustapippuria myllystä

Béchamel-kastike:
3 rkl voita kuutioina
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
1/2 dl parmesan-raastetta
suolaa
valkopippuria

Valmista ensin béchamel-kastike: Laita kattilaan voi, anna sulaa, lisää jauhot ja sekoita. Lisää lämmitetty maito sekoittaen. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Anna kastikkeen hautua ja paksuuntua kattilassa 8-10 minuuttia ja sekoita usein, jottei kastike pala pohjaan. Lisää lopuksi parmesan-raaste ja sekoita.





Huuhtele kesäkurpitsat ja viipaloi ne ohuiksi kiekoiksi. Kuumenna oliiviöljy ja voi pannulla, lisää kesäkurpitsa, persilja ja valkosipuli. Anna kesäkurpitsan kypsyä omassa nesteessään sekoittaen ilman että ne ruskistuvat. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Öljyä uunivuoka, lado kesäkurpitsaviipaleet vuokaan ja lisää päälle béchamel-kastike. Paista 200-asteisessa uunissa niin että paistos gratinoituu kauniin kullankeltaiseksi.