sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kampasimpukoita ja parsaa hollandaise-kastikkeessa



Kampasimpukat pitävät parsasta, ja ne molemmat rakastavat hollandaise-kastiketta. Nämä kolme yhdistämällä syntyy elegantti alkuruoka, joka hellii makuaistia ja myös näyttää kauniilta. Parsat kannattaa kypsentää niin, että ne jäävät hieman rapsakoiksi. Näin ne täydentävät hienosti kampasimpukan pehmeyttä ja tuovat purutuntumaa.





Kahteen alkuruoka-annokseen tarvitaan
4 kampasimpukkaa
6 vihreää parsaa
1 kananmunan keltuainen
50 gr kylmää voita pieniksi kuutioiksi leikattuna
2 tl sitruunamehua
suolaa
valkopippuria
1 tlk sokeria




Napsauta parsojen tyvestä kuiva osa pois ja kuori ne. Laita parsojen keitinveteen sokeria ja ripaus suolaa. Kun vesi kiehuu, lisää parsat ja keitä ne kypsiksi niin että ne jäävät hieman napakoiksi. Siirrä syrjään odottamaan.

Kastikkeen teko onnistuu, kunhan muistaa pitää lieden miedolla lämmöllä tai käyttää vesihaudetta. Kun haluat tehdä kastiketta suuremman määrän, muista tämä suhde: 50 grammaa voita yhtä keskikokoista keltuaista kohti. Ota pieni paksupohjainen kattila ja anna sen lämmetä miedolla lämmöllä. Lisää kananmunan keltuainen ja vatkaa sitä miedolla lämmöllä. Lisää sitruunamehu, suola ja valkopippuria. Lisää keltuaiseen vähitellen voinokareita jatkuvasti sekoittaen. Voinokareiden tulee olla imeytynyt keltuaiseen ennen kuin lisäät seuraavat. Kun kastike on saonnut lisää vielä muutama tippa sitruunamehua.

Kuivaa kampasimpukat huolellisesti talouspaperilla. Paista kampasimpukat kuumalla kuivalla teflonpannulla noin minuutin ajan kummaltakin puolelta. Aseta parsat ja kampasimpukat lautasille ja lisää kastike.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Höyrytettyä lohta ja kasviksia



Höyryttämällä kypsytetty lohi ja kasvikset on vähäkalorinen ja terveellinen herkku. Tarjosin oman loheni lisukkeena myös ruotsalaisia tilli-kermaperunoita, mutta annos toimii myös mainiosti ilman niitä, jos haluaa välttää hiilihydraatit ja kerman.


Kahden ruokalijan annokseen tarvitaan:
125 gr pala lohifilettä per ruokailija
1 parsakaali
1 pieni kukkakaali
vihreää parsaa
tilliä
suolaa
valkopippuria
timjamia
oliiviöljyä
1 lime

Ruotsalaisiin tilli-kermaperunoihin tarvitaan:
perunoita
kermaa
tilliä

Katso kermaperunoiden ohje täältä.




Aseta lohipalat höyrystimeen ja kypsennä noin 5 minuuttia. Käytin kypsennysalustana banaaninlehteä, joka antaa lohelle maulle oman säväyksensä.




Irrota parsakaalin ja kukkakaalin kukinnot niin että saat saman kokoisia paloja. Halutessasi voit käyttää myös varren, mutta kuori se ja pilko pieniksi paloiksi. Hyörystä niitä 3 - 4 minuuttia niin että palat kypsyvät mutta jäävät napakoiksi. Laita kypsät parsakaalin ja kukkakaalin palat kulhoon ja mausta ne oliiviöljyllä, ripauksella suolaa, timjamilla ja limemehulla.

Napsauta parsojen kannasta kuiva osuus pois, kuori ne ja grillaa tai pariloi nopeasti kuumalla parilalla. Mausta parsat oliiviöljyllä ja ripauksella limemehua.