keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Silliä wasabimajoneesilla



Tuttu ruoka saa uuden ilmeen uusilla mausteilla. Maustoin sillin kanssa tarjottavan majoneesin wasabilla, inkiväärillä ja kapriksilla. Tuloksena syntyi ihana kastike, joka sulostutti sillin makua maagisen hyvin. Olen tarjonnut sitä jo pariin otteeseen, ja se on kerännyt kehuja ruokailijoilta. Vaikket olisikaan silli-ihminen, tätä kannattaa kokeilla! Sillin voi tehdä valmiiksi maustumaan etukäteen, vaikkapa brunssille tai pikkujoulujen jälkeisen aamun pelastajaksi!


Silliä wasabimajoneesilla
1 nahaton ja ruodoton sillifile

Kastikeainekset:
1/2 dl majoneesia
1/2 tl wasabia
1/2 tl kaprista hienonnettuna
ripaus tuoretta raastettua inkivääriä

Koristeluun:
punasipulia ohuina renkaina
maustekurkkua pieninä kuutioina




Liota sillifileitä kylmässä vedessä vähintään 2 tuntia, mieluiten yön yli. Kuivaa sillifileet talouspaperilla, ja viipaloi kahden sentin paloiksi. Sekoita kastikeainekset ja tarkista maku vastaa mieltymyksiäsi. Wasabia on monen vahvuista, joten sen kanssa kannattaa olla tarkkana.

Peitä file tasaisesti kastikkeella ja koristele punasipulirenkailla ja maustekurkkukuutioilla. Anna maustua pari tuntia.


tiistai 21. marraskuuta 2017

Bliniaika!



Nyt on taas blinien aika! Kalatiskeiltä saa tuoretta mätiä, tuota blinien klassista kumppania. Lisäkkeeksi sopii mainiosti myös lohi, jota olen innostunut valmistamaan tillivodkalla graavattuna. Yhdistämällä mäti ja lohi saa herkullisen ja näyttävän annoksen syksyiselle aterialle.


Neljään bliniannokseen tarvitaan
2,5 dl vehnäjauhoja
3 dl maitoa
1 kananmunan keltuainen
1 kananmunan valkuainen
suolaa
voita paistamiseen

Lisäkkeet:
200 gr mätiä tai graavattua lohta, tai molempia
2 dl smetanaa
sitruuna
1 punasipuli hienonnettuna
tilliä
mustapippuria pöytämausteena





Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää jauhot ja sekoita taikina tasaiseksi. Peitä ja kohota taikina lämpimässä paikassa tunnin ajan. 

Valmistele sillä aikaa lisäkkeet. Sekoita smetanan joukkoon puolen sitruunan raastettu kuori. Hienonna punasipuli. Laita smetana, punasipuli ja mäti (tai ohueksi viipaloitu lohi) omiin astioihinsa odottamaan tarjoilua. Koristeluun sopii mainiosti tilli.

Erottele kananmunan keltuainen ja valkuainen. Vatkaa valkuainen vaahdoksi. Lisää taikinaan kananmunan keltuainen ja sekoita. Anna taikinan kohota puoli tuntia. Sekoita valkuaisvaahto taikinaan. Laita blinipannulle tai lettupannulle voita ja paista siinä blinejä miedolla lämmöllä kunnes ne ovat kullanruskeita ja kuohkeita. Tarjoile lisäkkeiden kanssa. Annoksen päälle voi halutessaan rouhaista mustapippuria myllystä.





torstai 16. marraskuuta 2017

Avokadoleipä



Pidän avokadoleivästä aamiaisella, sillä sen lempeä maku herättelee makuaistin mukavasti. Lisään avokadotahnaan tomaattia, kevätsipulia ja smetanaa tuomaan hapokkuutta ja luonnetta. Pari päivää vanha leipä herää henkiin, kun sen paahtaa parilalla rapeaksi ja päällystää avokadotahnalla. Muhennan avokadon mieluiten käsin vaikka haarukalla, jolloin rakenne jää sopivan karkeaksi. Helppoa ja herkullista!





Neljään avokadoleipään tarvitaan
1 kypsä avokado
3 kirsikkatomaattia hienonnettuna
1 rkl kevätsipulia hienonnettuna
2 tl smetanaa
1 tl sitruunamehua
suolaa
4 palaa leipää rapeaksi paahdettuna tai pariloituna

Muhenna kypsä avokado. Itse teen sen mielellään käsin vaikkapa haarukalla, jolloin tulos on sopivan  pehmeä olematta vauvanruokaa. Hienonna kirsikkatomaatit ja kevätsipuli ja sekoita kaikki ainekset kulhossa. Paahda leipä rapeaksi ja levitä avokadoseos sen päälle. Itse paahdan leivän parilalla, jolloin siihen tulee ihanan rapsakka ja kaunis pinta.




keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Pintapariloitua tonnikalaa ja Ponzu-yuzu -kastiketta



Olen innostunut Ponzu-Yuzu -maustekastikkeesta. Tämä japanilaisen keittiön kastike on valmistettu riisiviinistä, viinietikasta, kuivatusta tonnikalasta, merilevästä ja yuzu-hedelmästä, joka on aasialainen sitrushedelmä. Merellisistä aineksista huolimatta Ponzu-Yuzu -kastike on monikäyttöinen, ja se sopii kalan, lihan ja kasvisten kanssa. Kastike tuo ruokaan säväyksen makeutta ja täyteläisyyttä, ja umami korostaa ruoan omaa makua. 

Valmistamani pintapariloitu tonnikala ja vuonankaali-pinaattisalaatti saivat molemmat mausteekseen Ponzu-Yuzu -kastiketta. Lisänä tarjottu pariloitu sitruunaviipale tuo annokseen hedelmäisyyttä ja purjosuikaleet rapeutta.





Pintapariloitu tonnikala

tuoretta tonnikalaa
maldon-suolaa
oliiviöljyä
ponzu-yuzu-kastiketta

Suolaa tonnikala kevyesti ja hiero pintaan ohuesti oliiviöljyä. Pariloi kala parilalla tai pannulla niin että pinta saa kauniin värin. Nosta kala syrjään ja mausta se kauttaaltaan ponzu-yuzu -kastikkeella. Anna maustua hetki.

Lisäkesalaatti
vuonankaalia
baby-pinaattia
maldon-suolaa
ponzu-yuzu-kastiketta

Sekoita vuonankaali ja pikkupinaatit, mausta ripauksella suolaa ja ponzu-yuzu -kastikkeella.

Pariloitu sitruuna
Leikkaa sitruuna siivuiksi ja pariloi kummaltakin puolelta

Rapeaa purjoa
pala purjon vihreää osaa
oliiviöljyä

Leikkaa purjon vihreä osa pitkiksi suikaleiksi. Laita pannulle oliiviöljyä ja kypsennä purjosuikaleita kunnes ne ovat ovat rapeita ja kauniin ruskistuneita. Anna niiden kuivahtaa talouspaperilla.





torstai 9. marraskuuta 2017

Karitsan sisäfilettä, parsakaalia ja porkkanaa



Karitsan ja lampaan sisäfile on ihanaa talviruokaa, joka lämmittää ja antaa voimia. Lampaan mausteeksi sopivat timjami, rosmariini ja valkosipuli, minkä lisäksi käytin tällä kertaa myös Dijon-sinappia. Yhdestä sisäfileestä riittää mainiosti yhdelle ruokailijalle, ja lisäkkeeksi sopivat herkulliset kasvikset. Tällä kertaa tarjosin sen mantelilla höystetyn parsakaalin ja rakuuna-porkkanan kanssa. Parsakaali yhdistettynä paahdettuihin manteleihin on killeriyhdistelmä, kannattaa ehdottomasti kokeilla! Rakuuna puolestaan aateloi porkkanan. 


Kun kaipaat lisää ideoita, käy katsomassa kymmenen parasta lammasreseptiä!


Kahteen annokseen tarvitaan:
2 karitsan tai lampaan sisäfileetä
suolaa
mustapippuria

Marinadi:
1/2 rkl oliiviöljyä
valkosipuli ohueksi viipaloituna
timjamia hienonnettuna
rosmariinia hienonnettuna
1 rkl dijon-sinappia






Puhdista fileet rasvasta ja kalvoista. Sekoita marinadin ainekset ja hiero fileiden pintaan. Laita astiaan ja anna marinoitua vähintään 2 tuntia tai vaikka yön yli. 

Pyyhi fileet kuivaksi ja kypsennä ne kuumalla parilalla (tai pannulla voi-öljyseoksessa) noin 2-3 minuuttia per puoli. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja anna levätä 5 minuuttia folion alla. Viipaloi ja tarjoile parsakaalin ja porkkanoiden kanssa.

Parsakaalia mantelilastuilla

200 g parsakaalia
1 rkl mantelilastuja

Pieni parsakaalit sopiviksi paloiksi ja poista puiseva kantaosa. Höyrytä parsakaalia 3 minuutin ajan. Paahda mantelilastut kuivalla pannulla välillä pannua ravistellen 1-2 minuuttia. 

Rakuunaporkkanat

porkkanaa 
kuivattua rakuunaa
1 tl voita

Kuori porkkanat ja leikkaa vinottain pienemmiksi. Laita kiehuvaan veteen rakuunan ja voin kanssa. Vettä tulee olla vain sen verran, että porkkanat juuri ja juuri peittyvät. Kypsennä viitisen minuuttia kunnes porkkanat ovat kypsyneet.