torstai 9. marraskuuta 2017

Karitsan sisäfilettä, parsakaalia ja porkkanaa



Karitsan ja lampaan sisäfile on ihanaa talviruokaa, joka lämmittää ja antaa voimia. Lampaan mausteeksi sopivat timjami, rosmariini ja valkosipuli, minkä lisäksi käytin tällä kertaa myös Dijon-sinappia. Yhdestä sisäfileestä riittää mainiosti yhdelle ruokailijalle, ja lisäkkeeksi sopivat herkulliset kasvikset. Tällä kertaa tarjosin sen mantelilla höystetyn parsakaalin ja rakuuna-porkkanan kanssa. Parsakaali yhdistettynä paahdettuihin manteleihin on killeriyhdistelmä, kannattaa ehdottomasti kokeilla! Rakuuna puolestaan aateloi porkkanan. 


Kun kaipaat lisää ideoita, käy katsomassa kymmenen parasta lammasreseptiä!


Kahteen annokseen tarvitaan:
2 karitsan tai lampaan sisäfileetä
suolaa
mustapippuria

Marinadi:
1/2 rkl oliiviöljyä
valkosipuli ohueksi viipaloituna
timjamia hienonnettuna
rosmariinia hienonnettuna
1 rkl dijon-sinappia






Puhdista fileet rasvasta ja kalvoista. Sekoita marinadin ainekset ja hiero fileiden pintaan. Laita astiaan ja anna marinoitua vähintään 2 tuntia tai vaikka yön yli. 

Pyyhi fileet kuivaksi ja kypsennä ne kuumalla parilalla (tai pannulla voi-öljyseoksessa) noin 2-3 minuuttia per puoli. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja anna levätä 5 minuuttia folion alla. Viipaloi ja tarjoile parsakaalin ja porkkanoiden kanssa.

Parsakaalia mantelilastuilla

200 g parsakaalia
1 rkl mantelilastuja

Pieni parsakaalit sopiviksi paloiksi ja poista puiseva kantaosa. Höyrytä parsakaalia 3 minuutin ajan. Paahda mantelilastut kuivalla pannulla välillä pannua ravistellen 1-2 minuuttia. 

Rakuunaporkkanat

porkkanaa 
kuivattua rakuunaa
1 tl voita

Kuori porkkanat ja leikkaa vinottain pienemmiksi. Laita kiehuvaan veteen rakuunan ja voin kanssa. Vettä tulee olla vain sen verran, että porkkanat juuri ja juuri peittyvät. Kypsennä viitisen minuuttia kunnes porkkanat ovat kypsyneet. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti