perjantai 7. huhtikuuta 2023

Yksitoista herkullista ideaa lampaasta


Kokosin tähän Blond Kitchenin herkullisimmat lammasreseptit pääsiäistä varten. Lammas ja karitsa ovat siitä kiitollisia raaka-aineita, että niistä saa maustamalla hyvin monenlaisia ruokia. Lammas pitää erilaisista yrteistä kuten rosmariinista, timjamista, basilikasta, korianterista, mintusta ja tietenkin valkosipulista. 





Lampaankare uunijuureksilla








lauantai 1. huhtikuuta 2023

Ankanrintaa ja rapsakat uuniperinat



Ankanrinta on varma valinta, kun haluat herkutella. Tällä kertaa valmistin sen suloisen appelsiinikastikkeen kanssa. Ankka oli mukana myös perunoissa, jotka kypsytettiin ankanrasvassa. Ankanrinnan sekä rapsakoiden perunoiden kypsennyksessä on omat tärkeät niksinsä, jotka kannattaa muistaa!


Ankanrinta kahdelle ruokailijalle


1 ankanrinta
lisäkkeeksi ankanrasvassa kypsennettyjä perunoita, ohje alla

Poista ankanfilettä ympäröivä ylimääräinen rasva pois. Tee rasvan pintaan terävällä veitsellä ruudukkoviillot. Laita ankanrinta rasvapuoli alaspäin kylmälle pannulle ja paista aluksi hiljaisella lämmöllä, jotta enin rasva sulaa. Käytän oman lieteni 9-portaisen asteikon lämpötilaa 2, jolloin ankan rasva saa rauhassa sulaa ja tuloksena on kauniin kullanruskea paistopinta noin 10 minuutin paiston tuloksena.

Ota filee pannulta ja kääri se kevyesti folioon ja laita 175-asteiseen uuniin kypsymään noin 8 minuutiksi. Voit kokeilla kypsyyttä sormella painamalla: kypsyessä lihan pehmeys vähenee.

Appelsiinikastike


puolikas appelsiini
20 gr sokeria
0,5 dl balsamiviinietikkaa
2 dl lihalientä
suolaa

Leikkaa appelsiinin kuori kuorimaveitsellä ja siivuta se ohuiksi julienne-suikaleiksi. Ryöppää appelsiininkuorisuikaleet kiehuvassa vedessä 1 minuutin ajan, nosta pois ja kuivaa. 

Laita pannuun sokeri ja punaviinietikka ja anna seoksen karamellisoitua keskilämmöllä. Sekoita seosta jatkuvasti lastalla, sillä se voi helposti palaa pannuun. Lisää lihaliemi ja puolen appelsiinin mehu, sekoita ja anna kiehua kunnes määrä vähenee puoleen ja seos muuttuu siirappiseksi. Lisää lopuksi appelsiinikuorisuikaleet. Tarkista maku ja mausta suolalla.

Leikkaa ankanfilee ohuiksi viipaleiksi siten, että rasvaa ei tule mukaan. Aseta viipaleet lautaselle ja kaada kastiketta päälle. Tarjoa rapsakoiden paistettujen perunoiden kanssa.




Ankanrasvassa kypsennetyt perunat


6 perunaa
suolaa
mustapippuria myllystä
1 dl pankojauhoja tai korppujauhoja
1 dl ankanrasvaa (myydään liikkeissä, tai voit ottaa talteen ankka confit -pakkauksesta)

Leikkaa perunat pitkittäin suuriksi lohkoiksi ja keitä niitä suolalla maustetussa vedessä 15 minuuttia. Anna kuivahtaa siivilässä. Ripottele päälle suolaa ja pippuria, pyörittele jauhoissa. Anna uunin lämmetä 200 asteeseen. Laita ankanrasva uunivuokaan, johon perunat mahtuvat yhteen kerrokseen. Laita vuoka uuniin (ilman perunoita!) ja annan rasvan lämmetä noin 7 minuuttia, kunnes näet ensimmäisen savukiehkuran. Lisää perunat vuokaan ja pyrittele rasvassa. Paista perunoita uunissa puoli tuntia sekoittaen puolessa välissä. Valmiit perunat ovat kullankeltaisia ja rapsakoita pinnalta.