sunnuntai 28. elokuuta 2016

Palsternakka-fenkolipaistos fetajuustolla


Syksyn kynnyksellä on aika nauttia ihanista juureksista. Yhdistin vuokaan suloisten palsternakkojen kanssa fenkolia, purjoa ja perunaa. Appelsiinikuorisuikaleet tuovat makeutta annokseen, joka paistamisen jälkeen kruunataan feta-juustolla ja tuoreella timjamilla. Värikäs annos hellii makuhermoja ja näyttää kauniilta! Terveellisestä ravinnosta pitävälle runsaasti vitamiineja, beta-karoteenia ja ravintokuituja sisältävä palsternakka on hyvä valinta. 





Näillä aineksilla valmistuu 4 hengen alkuruoka tai 2 pääruoka-annosta:
4 palsternakkaa kuorittuna
2 perunaa lohkottuna
1 fenkoli viipaloituna
10 cm pala purjoa viipaloituna
10 appelsiininkuorisuikaletta (ilman valkoista osaa)
tuoretta timjamia
1 rkl voita nokareina
oliiviöljyä
suolaa
feta-juustoa maun mukaan
tuoretta timjamia







Kuori palsternakat ja paloittele muut ainekset. Laita vuoan pohjalle loraus oliiviöljyä, lisää kasvikset, appelsiininkuoret ja voinokareet. Lorauta päälle oliiviöljyä ja mausta suolalla. Paista 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia kunnes kasvikset ovat kypsiä. Ripottele päälle murennettua fetaa ja koristele tuoreella timjamilla.








maanantai 22. elokuuta 2016

Uuniselleri sienikastikkeella



Juuriselleri on aromaattinen juures, josta saat valmistettua herkullisen, täyttävän ja hauskan aterian. Juurisellerin ei ole raakana kauneimman näköinen juures, mutta sen maku on hienostunut ja hieman pähkinäinen. Ruokapöytään tuotu vaikuttavan näköinen uuniselleri sienikastikkeella ei jätä ketään kylmäksi tai nälkäiseksi! 





Uuniselleri


Kahden ruokailijan annokseen tarvitaan
500 g juuriselleri
tuoretta tai kuivattua timjamia hienonnettuna
4 valkosipulinkynttä murskattuna
2 laakerinlehteä
oliiviöljyä
ripaus suolaa
alumiinifoliota
tuoretta lehtipersiljaa hienonnettuna koristeeksi

Pese selleri huolellisesti ja aseta se alumiinifoliolle. Hiero pintaan oliiviöljy ja lisää sellerin päälle timjami, valkosipuli, laakerinlehdet ja suola. Sulje folio nyytiksi ja paista 200-asteisessa uunissa noin 45 - 60 minuuttia kunnes selleri on kypsä.

Viipaloi juuriselleri sentin paksuisiksi siivuiksi niin että selleri säilyttää muotonsa. Kaada päälle sienikastike ja koristele hienonnetulla lehtipersiljalla.




Sienikastike


kantterelleja
mustatorvisieniä
tuoretta timjamia
valkosipulinkynsi
1 rkl voita
1/2 rkl vehnäjauhoja
2 dl kermaa
suolaa
mustapippuria

Puhdista sienet, leikkaa suuremmat paloiksi ja jätä pienet kokonaisiksi. Laita pannulle voi ja lisää sienet, viipaloitu valkosipulinkynsi ja anna hautua 2 minuuttia. Sekoita joukkoon vehnäjauho ja lisää kerma sekä tuoretta timjamia. Anna kastikkeen hautua vielä 5 minuuttia. Mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria.




sunnuntai 21. elokuuta 2016

Mikä tämä on?



Tänään ruokaostoksilla törmäsin yllä olevaan juurekseen. Niitä oli myynnissä kulmakaupan vihannesosastolla, mutta juures oli nimetty ja hinnoiteltu väärin. Pysähdyin hetkeksi miettimään, kuinkahan hyvin ihmiset tunnistavat juureksia ja ylipäätään luonnosta saatavia kasviksia. Kun myytävät kasvikset pilkotaan ja pakataan yhä teollisemmin, katkeaa yhteys syötävien alkuperään helpommin.

Tässä pieni juurestesti, jolla voit mitata omat tietosi!



Numero 1



Numero 2



Numero 3




Numero 4



Numero 5



Tuntuiko helpolta? Vastaukset löydät seuraavat kuvan alta!


Lantuksi muuttunut juuriselleri


Oliko helppoa? Tässä oikeat vastukset:
1. Lanttu
2. Juuriselleri
3. Nauris
4. Palsternakka
5. Juuripersilja

Juuriselleri oli K-kaupassa myynnissä lanttuna. Tässä voisi olla sisäisen koulutuksen paikka. Kelpaa kyllä minulle, koska näin päin tuli edullisemmaksi!

tiistai 16. elokuuta 2016

Paprikakeitto

Paprikakeitto


Tämän päivän keitto sai alkunsa astiaostoksilla. Silmiini osuivat kauniit matalat kupit, joista varmaan juodaan teetä, mutta mielestäni ne ovat täydelliset alkuruokakeiton tarjoiluun. Niitähän piti heti päästä kokeilemaan, ja kun kotiin palattuani kaapista löytyi punainen ja keltainen paprika niin ratkaisu oli selvä: valmistin paprikeittoa. Herkullinen keitto syntyy varsin yksinkertaisista aineksista ilman kermaa ja turhia kaloreita.


Kahden ruokalijan alkuruokakeittoon tarvitaan
1/2 punainen paprika
1/2 keltainen paprika
1/2 sipuli
1 pienehkö peruna
1 valkosipulin kynsi
1 rkl voita
1/2 rkl kanafondia
suolaa
1 siivu pancettaa (tai pekonia)


paprika keitto


Paista pancetta rapeaksi, anna kuivahtaa talouspaperin päällä ja hienonna.

Pilko paprikat, sipuli ja peruna kuutioiksi. Viipaloi valkosipuli. Laita puolet voista pienehköön kattilaan ja lisää paprika, sipuli, peruna ja valkosipuli. Lisää vettä niin että ainekset peittyvät reilusti ja mausta suolalla. Kun vesi kiehuu lisää kanafondi. Keitä vihannekset keskilämmöllä kypsiksi, lisää loppu voi ja soseuta sauvasekoittimella. Koristele keitto hienonnetulla pancetalla.

lauantai 6. elokuuta 2016

Savustetut muikut pallogrillissä

Innostuimme eilen savustamaan kaupasta saamiamme supertuoreita muikkuja. Täytyy sanoa että olivat parhaan makuisia savumuikkuja mitä olen elämässäni maistanut! Pidän kevytsavustetusta kalasta, jossa on hieno savun aromi, mutta kala on säilynyt edelleen mehevänä. Kevytsavustus on ollut pitkään trendi myös laadukkaissa ravintoloissa tarjotussa savustetussa ruoassa. Savustaminen onnistuu hienosti pallogrillissä. Käytin savustamiseen katajanoksia ja mausteena rosmariininoksia. Katso tästä yksinkertainen ohje ja kokeile rohkeasti! Katso myös aiemmin julkaisemani lohen savustusohje.





Näitä tarvitaan:
tuoreita muikkuja
laadukasta suolaa
oliiviöljyä alustan voiteluun
pari reilua kourallista katajanoksia
rosmariinia 

Tee grilliin kunnon kokoinen hiillos. On tärkeää, että hiiliä on riittävästi, jotta savustamisen aikana grillin lämpötila nousee riittävän korkeaksi ja kalat kypsyvät kummaltakin puolelta ilman kääntämistä. 

Puhdista ja kuivaa peratut muikut ja ripottele niiden päälle hieman suolaa. Asettele muikut grillausalustalle, joka on voideltu kevyesti oliiviöljyllä. Laita päälle rosmariininoksia.




Kun hiillos on valmis, laita katajanoksat suoraan hiilien päälle. Laita muikut grillausalustalla ritilälle. Sulje pallogrillin kannen venttiili, jotta savu jää grillin sisälle, mutta jätä alaventtiili auki niin palaminen saa happea ja grilli pysyy kuumana. Kaloja ei tarvitse kääntää, sillä ne kypsyvät grillin lämmössä molemmin puolin. Reilun kymmensenttiset muikut kypsyivät grillissämme noin 7 minuutissa. Kalat saavat savustuessaan hennon ruskean sävyn. Ripottele valmiiden kalojen päälle suolaa.





perjantai 5. elokuuta 2016

Grillatut jättiravut yrttikastikkeella



Ihana jatkaa kesän viettoa Suomessa! Eilen herkuttelimme rosmariinivartaissa grillatuilla jättiravuilla. Jättiravut sopivat grilliin hienosti, sillä ne kypsyvät nopeasti ja saavat grillattaessa herkullisen aromin. Valmistin ravuille maukkaan yrttikastikkeen, johon makua antavat appelsiini, inkivääri, korianteri, ruohosipuli, thai-basilika ja chili. Ihanaa yrttistä makua antaa myös rosmariini, jonka oksista valmistin ravuille grillivartaat!

                  



Kahden ruokailijan annokseen tarvitaan
8 suurikokoista jättirapua
rosmariinia, josta saat 4 rosmariininoksaa rapujen vartaiksi
oliiviöljyä
kirsikkatomaatteja lisäkkeeksi

Yrttikastikkeeseen tarvitaan
1 rkl raastettua appelsiininkuorta
1/2 appelsiinin mehu
1 rkl ruohosipulia hienonnettuna
1 rkl thai-basilikaa hienonnettuna
1 rkl korianteria hienonnettuna
1 tl raastettua inkivääriä
1 tl hienoa sokeria
chiliä hienonnettuna
ripaus suolaa
1 tl oliiviöljyä
1/2 vähäsuolaista soijakastiketta

Sekoita kaikki kastikeainekset ja anna niiden maustua huoneenlämmössä sillä aikaa kun valmistat ravut.




Kuori ravut, mutta jätä niiden pyrstö paikalleen. Poista rapujen suoli. Valmista rosmariinista 4 varrasta vuolemalla niiden paksu pää teräväksi. Kokoa varras pujottamalla 4 rapua 2 rosmariinin oksaan. Kun kaytät vartaassa kahta oksaa se on helpompi kääntää grillissä. Voitele ravut oliiviöljyllä.

Grillaa rapuvartaita ja kirsikkatomaatteja hiilloksella kummaltakin puolelta noin 2 minuutin ajan. Ole tarkkana, etteivät ravut kypsy liikaa. Rosmariinin oksat saavat grillatessa hieman palaa, sillä ne luovuttavat tällöin aromia rapuihin. Aseta vartaat ja kirsikkatomaatit lautasille ja lisää rapujen päälle yrttikastiketta.