sunnuntai 31. elokuuta 2014

Turskaa oliivien kanssa



Turska on hyvä kala, jota voi valmistaa monella tavalla. Tällä kertaa turska sai päälleen kuorrutteen, johon laitoin oliiveja, kirsikkatomaatteja, sitruunankuorta ja couscousia. Turska kypsyi uunissa mehevän herkulliseksi. Kuorrutteen makupaletti teki annoksesta kiinnostavan peittämättä kalan omaa makua. Musta-punainen kuorrute valkoisen kalan päällä on myös kauniin näköinen!


Kahteen annokseen tarvitaan
200 gr turskan seläkettä
3 kirsikkatomaattia
12 mustaa oliivia, joista kivet on poistettu
1 rkl silputtua persiljaa
1 rkl couscousia
1/2 sitruunan kuori raastettuna
1 tl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Lisäke:
2 kuorittua perunaa
1 shalottisipuli viipaloituna
2 valkosipulinkynttä ohueksi viipaloituna
6 mustaa oliivia, joista on poistettu kivi
4 kirsikkatomaattia
tuoretta persiljaa hienonnettuna koristeeksi

Aloita lisäkkeen valmistus kuorimalla perunat ja pilkkomalla ne suupalan kokoisiksi paloiksi. Laita pannuun loraus oliiviöljyä, lisää perunat ja anna paistua hetki keskilämmöllä. Lisää sipuli ja valkosipuli, sekoita ja hauduta hetki kannen alla. Lisää 1/2 dl kuumaa vettä, kirsikkatomaatit ja oliivit. Anna hautua kannen ollessa raollaan kunnes perunat ovat kypsiä.




Valmista kalan päälle tuleva seos: Pilko kirsikkatomaatit pieneksi, purista kädellä liika vesi pois ja laita kulhoon. Lisää seokseen pieneksi pilkotut oliivit ja puolen sitruunan raastettu kuori. Lisää oliiviöljy, hienonnettu persilja ja couscous. Mausta suolalla ja mustapippurilla. 

Kuivaa turskanseläke ja mausta se suolalla ja mustapippurilla. Levitä seos tasaisesti turskan päälle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 10 - 15 minuuttia ja tarjoa lisäkkeen kanssa. Koristele tuoreella persiljalla.

lauantai 30. elokuuta 2014

Savulohi-kanttarellimunakas


Elokuun viimeinen viikonloppu. Aurinkoinen aamu. Kaapissa kanttarelleja ja savulohta. Näistä syntyi hetkessä herkullinen munakas, joka oli mukava nauttia kaikessa rauhassa. 


Kahden ruokailijan munakas:
4 kananmunaa
suolaa
rouhaisu mustapippuria
2 rkl voita
1 rkl shalottisipulia hienonnettuna
1/2 dl kanttarelleja, pienet kokonaisina ja isot pilkottuna
1 siivu savulohta suikaleiksi leikattuna
persiljaa koristeeksi

Paista kanttarellit ja sipuli 1 rkl voissa kypsiksi, siirrä syrjään.

Laita kuumalle teflonpannulle ruokalusikallinen voita. Vatkaa kananmunat, suola ja mustapippuri kunnes keltuaiset ja valkuaiset ovat sekoittuneet. Kaada munakasmassa kuumalle pannulle. Kallistele pannua niin että munakasmassa hyytyy tasaisesti. Lisää kanttarelliseos ja suikaloitu savulohi munakasmassan keskelle ja käännä munakas lastalla kaksinkerroin. Siirrä lautaselle ja koristele persiljalla.

perjantai 29. elokuuta 2014

Kanttarellipasta



Ihania kanttarelleja saa nyt kaupasta! Päätin tällä kertaa tehdä niistä kanttarellipastaa. Edellisistä yrityksistä viisastuneena paistoin sienet kuumalla pannulla hieman rapsakoiksi voi-oliiviöljy -seoksessa. Sienten seuraksi parmesaania, valkosipulia ja limemehua tuomaan syvyyttä ja hapokkuutta. Herkullinen kanttarellipasta on valmis! 


2 annokseen tarvitaan
150 gr tuoreita kanttarelleja
200 gr tagliatelle-pastaa
1 rkl oliiviöljyä
30 gr voita, josta puolet paistamiseen ja puolet pastaan
50 gr parmesaania raastettuna
1 valkosipulin kynsi
puolen limen mehu (tai puolen pienen sitruunan mehu)
1/2 dl lehtipersiljaa silputtuna
suolaa, mieluiten Maldon
mustapippuria




Puhdista kanttarellit ja pilko ne. Kuumenna paistinpannussa oliiviöljy ja puolet voista. Voi estää oliiviöljyn palamisen. Lisää kuumaan seokseen kanttarellit ja valkosipulit ja paista kuumalla pannulla pari minuuttia niin että sienistä tulee hieman rapsakat. Lisää limemehu, mausta suolalla ja pippurilla, lisää persilja ja sekoita.

Keitä tagliatellepasta runsaasti suolalla maustetulla vedessä al dente -kypsäksi. Lisää loppu voi kuumaan pastaan ja sekoita. Lisää sienet, parmesan-raaste ja sekoita. Viimeistele annos raastamalla pastan päälle parmesaania ja lisäämällä loraus oliiviöljyä.

torstai 28. elokuuta 2014

Herkkutattirisotto



Iloitsin eilen syksyn ensimmäisistä herkkutateista ja valmistin niistä kaksi ruokaa. Molempien inspiraatio tulee italialaisesta keittiöstä. Tämän ohjeen herkkutattirisotto on ihana ruoka, jossa herkkutatin maku pääsee oikeuksiinsa. Koska herkkutatti tulee risottoon paloina, et tarvitse ruoan valmistamiseen kokonaista virheetöntä sientä. Toinen valmistamani herkkutattiruoka, herkkutatteja ja perunaa italialaiseen tapaa, löytyy täältä.


Kahteen annokseen tarvitaan
1 dl herkkutattia pilkottuna
160 gr risottoriisiä, esimerkiksi Carnaroli
25 gr voita
1 shalottisipuli silputtuna
1 valkosipulinkynsi ohuina viipaleina
2 rkl sileälehtistä persiljaa
sahramia
40 gr raastettua parmesaania
suolaa
mustapippuria




Laita 1/2 dl vettä lasiin ja lisää siihen ripaus sahramia. Veden väri muuttuu keltaiseksi. 

Laita suureen kattilaan puolet voista ja kuullota siinä shalottisipuli ja valkosipuli. Lisää herkkutattipalat ja hauduta hetki. Lisää riisi hyvin sekoittaen. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää kauhallinen kiehuvaa vettä sekä sahramivesi ja sekoita. Kun vesi on imeytynyt, lisää jälleen kiehuvaa vettä ja sekoita. Jatka samaan tapaan noin 15 - 20 minuuttia. 

Lisää loppu voi ja parmesaaniraaste, sekoita. Peitä kannella ja anna seistä 2 minuuttia. Riisissä pitää olla hieman purutuntumaa. Lisää persilja ja sekoita.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Herkkutatteja ja perunaa italialaiseen tapaan


Jippii, herkkutattikausi on avattu! Onnistuin saamaan Hietalahden hallista Mikkelissä poimittuja herkkutatteja. Helteisen heinäkuun jälkeen on sieniä saatu odottaa, mutta nyt niitä alkaa saamaan. Herkkutatit ovat tuhtia tavaraa, mikä kompensoi tuota ensimmäisten herkkutattien korkeahkoa hintaa. Tein kahdesta sienestä kaksi ruokaa kahdelle hengelle, ja tässä tulee niistä ensimmäinen: herkkutatteja ja perunoita uunissa kypsennettynä italialaiseen tapaan.


Kahteen pääruoka-annokseen tarvitaan
300 gr tuoreita herkkutatteja
300 gr perunoita, mielellään siikliä
1 rkl litteälehtistä perisiljaa hienonnettuna
suolaa, mielellään Maldon
mustapippuria
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 rkl oliiviöljyä



Tein ruoan pieniin annosvuokiin, eli kuvassa näkyy yhden ruokailijan annos.

Kuori perunat, leikkaa ne pituussuunnassa puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi ja laita kylmään veteen. Puhdista herkkutatit niin että lakki ja jalka pysyvät yhdessä. Leikkaa pituussuuntaan puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi.

Kuivaa perunasiivut huolellisesti talouspaperilla ja laita astiaan. Mausta suolalla, mustapippurilla sekä valkosipulilla ja sekoita. Laita peruviipaleet uunivuokaan niin että ne tulevat korkeintaan kahteen kerrokseen. Lado päälle herkkutattiviipaleet siten, että ne peittävät perunat kauttaaltaan. Lisää lopuksi persiljasilppu ja oliiviöljy. Peitä vuoka tiiviisti foliopaperilla ja paista 200-asteisessa uunissa noin  40 minuuttia.

maanantai 25. elokuuta 2014

Jättiravut tulisessa tomaattikastikkeessa



Kun mielesi tekee mehukkaita jättirapuja, on tämä helppo ohje kokeilemisen arvoinen. Ravunpyrstöt kypsyvät tomaatin, valkosipulin, chilin ja sitruunaruohon kanssa suloisen pehmeiksi. Samalla valmistuu herkullinen tomaattikastike. Chilin määrää säätämällä saat ruoasta omaan makuusi sopivan. Lisäkkeeksi tarjottavaan basmatiriisiin saat buustia sitruunaruoholla ja shalottisipulilla.


Kahdelle ruokalijalle tarvitaan
10 raakaa kuorellista jättirapua
2 pihvitomaattia
2 valkosipulin kynttä ohueksi viipaloituina
1 - 2 pientä chiliä pieneksi pilkottuna
1/2 dl vettä
1/2 dl tuoretta korianteria hienonnettuna
1/2 dl tuoretta thai-basilikaa hienonnettuna
reilu ruokalusikallinen sitruunaruohon valkoista osaa pieneksi pilkottuna
oliiviöljyä
suolaa

Lisäke:
150 gr basmatiriisiä
1 sitruunaruoho
shalottisipulia ohuina viipaleina

Ota sitruunaruoho ja rusenna se käsissäsi niin että sen rakenne rikkoutuu. Keitä basmatiriisi ohjeen mukaan vedessä, johon olet lisännyt sitruunanruohon antamaan makua.  

Poista tomaateista kuori ja siemenet. Pilko pieneksi. Laita kattilaan tai paistinpannuun pieni loraus oliiviöljyä ja lisää tomaatit, valkosipuli, chili, sitruunaruoho ja vesi. Hauduta kannen alla kunnes seos on paksuuntunut, mikä vie noin 10 - 15 minuuttia.




Poista ravuista kuori sekä suoli, lisää ne tomaattiseokseen ja anna hautua kypsiksi. Lisää silputtu korianteri ja thai-basilika (jätä molempia hieman koristeluun). Mausta suolalla ja sekoita. Tarjoa rapujen kanssa basmatiriisiä, jonka päälle olet lisännyt shalottisipulin siivuja. Koristele annos hienonnetulla korianterilla ja thai-basilikalla.

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Kuha kanttarellikastikkeessa



Mikä voi olla parempaa kuin voissa paistettu tuore kala? Nappasin kauppahallista mukaan tuoreet kuhafileet ja suloisia kanttarelleja kastiketta varten. Lisäkkeeksi valmistin baby-pinaatilla tuunattua perunamuusia. Kauden antimista syntyi herkullinen ateria!


Kahteen annokseen tarvitaan
2 tuoretta kuhafilettä
voita
suolaa
valkopippuria
2 dl kanttarelleja
1 dl kermaa
1 rkl smetanaa
1/2 sipuli hienonnettuna
mustapippuria
persiljaa koristeeksi

Lisäkkeenä
perunamuhennosta
baby-pinaattia

Valmista lisäkkeeksi perunamuhennusta, johon lisäät lopuksi hienonnettua baby-pinaattia.

Puhdista kanttarellit ja pilko ne kastikkeeseen sopiviksi paloiksi. Hienonna puolikas sipuli. Laita kuumalle paistinpannulle ensin sienet anna niiden lämmetä niin että sieninstä poistuu nestettä. Lisää hienonnettu sipuli ja 1 rkl voita. Sekoita ja anna hautua hetki. Lisää lopuksi kerma sekä smetana ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen sillä välin kun paistat kalat.

Poista kalasta ruodot ja puolita fileet. Laita kuumalle paistinpannulle voita ja kun voi on sulanut, paista kuhafileet kypsiksi kummaltakin puolelta. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Koristele kala persiljalla ja tarjoa kanttarellikastikkeen ja baby-pinaatilla tuunatun perunamuhennoksen kanssa.

lauantai 23. elokuuta 2014

Lampaan sisäfilettä marokkolaisella twistillä



Tänään teki mieli vaihteeksi jotain mausteista liharuokaa. Kaupasta ostin hyvän näköisiä pieniä karitsanfileitä. Valmistin ne marokkolaisella twistillä, jota toi Ras el Hanout -mauste, jota käytin myös juureksiin. Ras el Hanout on aromaattinen pohjois-afrikkalainen mausteseos, joka on valmistettu lukuisista eri raaka-aineista. Perunoihin sain lisämakua ja hienon värin lisäämällä keitinveteen kurkumaa, sipulia ja valkosipulia. Näin syntyi herkullinen lammasateria inspired by Maroc!


Kandelle ruokalijalle tarvitaan
6 pientä karitsan sisäfilettä
3 keskikokoista perunaa, käytin itse siikliä
2 keskikokoista porkkanaa
1 dl juuriselleriä suupalan kokoisina paloina
1 pieni sipuli halkaistuna
2 valkosipulinkynttä
1/2 rkl kurkumaa
suolaa
kurkumaa
Ras el Hanout -maustetta
tuoretta korianteria
tuoretta persiljaa
oliiviöljyä
valkosipulia
150 gr couscousia
sitruuna

Hiero Ras el Hanout -maustetta karitsanfileille ja lisää tuoretta korianteria ja persiljaa. Anna maustua 15 - 20 minuuttia.

Kuori perunat ja lohko ne neljään osaan. Lohko porkkanat neljän sentin paloiksi. Kuori juuriselleri ja lohko se suupalan kokoisiksi paloiksi. Laita perunat kiehumaan suolalla maustettuun veteen ja lisää joukkoon pieni halkaistu sipuli, valkosipulin kynnet ja kurkumaa. Keitä perunat kypsiksi. Laita porkkanat kiehumaan pieneen määrään vettä, lisää loraus oliiviöljyä ja ripaus suolaa. Laita 5 minuutin kuluttua joukkoon sellerilohkot ja keitä juurekset kypsiksi. Valmista couscous ohjeen mukaan.

Pyyhi karitsanfileistä yrtit pois ja paista ne kuumalla paistinpannulla oliiviöljyssä noin 2 - 3 minuuttia per puoli haluamaasi kypsyysasteeseen. Laita fileet folion päälle, lisää suolaa ja sulje folion sisälle vetäytymään. Laita kulhoon perunat, porkkanat ja selleri ja lisää ruokalusikallinen Ras el Hanout -maustetta sekä loraus oliiviöljyä ja sekoita.

Leikkaa fileet vinottain kahden sentin paloiksi. Kokoa annokset asettamalla lautasille ensin couscous, sen päälle juurekset ja niiden päälle lampaan filepalat. Koristele tuoreella korianterilla ja sitruunanlohkoilla.



keskiviikko 20. elokuuta 2014

Vuohi veneessä



Kesäkurpitsa vuohenjuustotäytteellä on herkullinen ja helppo alkuruoka, joka valmistuu nopeasti. Parhaimmalta se maistuu kun käytät siihen nuorta kesäkurpitsaa. Tällöin myös annoskoko on sopiva alkuruoaksi. Vaikka oma suhteeni vuohenjuustoon on varauksellinen, toimii se tässä ruoassa hienosti yhteen kesäkurpitsan kanssa dominoimatta liikaa ruoan makua. Lisänä maistuu raikas kesäinen vihersalaatti baby-pinaatista. 






Kahteen alkuruoka-annokseen tarvitaan
keskikokoinen kesäkurpitsa
vuohenjuustoa
tuoretta timjamia hienonnettuna
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
baby-pinaattia
shalottisipulia ohuina siivuina
thaibasilikaa lehtinä

Halkaise kesäkurpitsa ja koverra lusikalla siemenet pois niin että saat kesäkurpitsaveneen. Poista vuohenjuustosta kittikuori ja muhenna se pieneen kulhoon. Lisää tuoretta timjamia, loraus oliiviöljyä ja rouhaisu mustapippuria. Täytä kesäkurpitsan puolikkaat seoksella ja lorauta päälle hieman oliiviöljyä. Paista 185-asteisessa uunissa kunnes pinta on saanut kauniin värin. Valmista lisäkkeeksi salaatti, johon tulee baby-pinaattia, thaibasilikaa ja shalottisipulia sekä ripaus suolaa ja oliiviöljyä.

tiistai 19. elokuuta 2014

Latva-artisokka



Maapallon tuottamat uusiutuvat luonnonvarat on tänään käytetty tältä vuodelta loppuun. Tämä perustuu Global Footprint Network -tutkimuslaitoksen laskelmiin. Kuulostaa lohduttomalta.


Pidän kasvisruoasta, joka on sekä ekologista että maukasta. Kuinka ollakaan löysin tänään kaupasta tuoreita latvartisokkia. Kauden käynnistyttyä kannattaa kokeilla kokonaisena kypsennettyjä artisokkia. Se on social eating -syötävää parhaimmillaan, sillä artisokka syödään lehti kerrallaan ja dipataan maustettuun majoneesiin. Tässä ohje maistuvaan artsi-alkuruokaan!


Kahden ruokalijan alkuruokaan tarvitaan
4 baby-artisokkaa
majoneesia
tuoretta timjamia
sitruunanmehua




Mausta majoneesi hitusella tuoretta timjamia ja muutamalla tipalla sitruunamehua.

Leikkaa baby-artisokkien kannasta tumma kuiva osa pois. Kypsennä artisokkia runsaassa kiehuvassa vedessä noin 20 minuuttia. Voit kokeilla kypsyyttä nyppäsemmällä artisokan lehden irti. Kun se irtoaa helposti, on artisokka kypsä. Nosta artisokat siivilään ja anna veden valua pois. Halkaise ja aseta ne tarjoilulautasille. Purista päälle hieman sitruunamehua ja ripaus oliiviöljyä.

Kokonaisena kypsennetty artisokka syödään lehti kerrallaan. Irrota artisokan lehti, dippaa sen tyvi majoneesiin ja syö pehmeä osa. Jatka näin kohti sisempää osaa. Sisimpänä olevan pehmeään artisokan sydämen voit syödä kokonaan. Ruokailun jälkeen on lautasella iloinen kasa artisokan lehtien kuivia osia!



maanantai 18. elokuuta 2014

Kanakeitto itämaisittain nuudeleilla



Valmistin viikonloppuna kokonaisen ranskalaisen luomukanan. Siitä jäi yli ja päätin tänään valmistaa kanakeiton nuudelien kanssa. Keittoon valikoitui kaapista löytyvistä antimista porkkanaa, inkivääriä, purjoa ja korianteria. Kalakastike toi keittoon syvyyttä ja suolaisuutta. Nopea ja herkullinen keitto!


Kahden ruokailijan keittoon tarvitaan
80 gr nuudeleita
7 dl vettä
100 gr kypsennettyä kanaa suikaleina
1 dl porkkanaa julienne-suikaleina
1 dl purjoa ohuiksi renkaiksi leikattuna
1/2 sipuli ohuiksi siivuiksi leikattuna
tuoretta inkivääriä ohuina suikaleina
punaista chiliä pieneksi hienonnetuna
tuoretta korianteria hienonnettuna
kanafondia
1/2 tl kalakastiketta




Valmista nuudelit ohjeen mukaan. Laita vesi kattilaan ja anna sen kiehahtaa. Lisää porkkana, inkivääri, sipuli ja chili. Lisää kalakastike ja kanafondia. Anna kiehua miedolla lämmöllä kunnes vihannekset ovat lähes kypsiä. Lisää kana ja korianteri ja anna kiehue hetken aikaa. Lisää lopuksi purjo. Laita syvälle tarjoilulautaselle ensin nuudelit ja annostele kanakeittoa sen päälle.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Ohrahelmipuuro



Kesälomallani Mikkelin lähellä tutustuin ensi kertaa ohrahelmipuuroon. En ole mikään puurointoilija, mutta maistettuani ihastuin puuron lempeään makuun ja miellyttävään suutuntumaan. Seuraavaksi piti selvittää miten voisin tehdä sitä kotona. Tarvitaan tietenkin ohrahelmiä, joita satuin näkemään Mikkelissä kaupassa. Laitoin mukaan kuvan pakkauksesta jonka avulla ohrahelmiä on helpompi jäljittää!


Neljään annokseen tarvitaan
7 dl maitoa
3 dl vettä
2 dl ohrahelmiä
1 tl suolaa

Laita ainekset voideltuun uunivuokaan ja kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 2 tuntia. Sekoita kypsennyksen alkuvaiheessa muutama kerta. Tämä on slow foodia sanan varsinaisessa merkityksessä!



Fish and chips


Fish and chips on klassinen brittiläinen ruoka. Olen nauttinut sitä muutaman kerran Lontoon matkoillani, ja hyvältä se on maistunut. Eilen päätin valmistaa sitä kotona. Siihen tarvitaan vaaleaa kalaa, mieluiten turskaa. Friteeraustaikinan sisällä kala kypsyy öljyssä mehukkaaksi ja pinnalta rapeaksi. Halusin fiilistellä tarjoamalla kalan, perunat ja herneet katutyyliin sanomalehtipaperin päältä. Maustuipas hyvältä!


200 - 250 gr tuoretta turskaa (myös kuha ja kampela käyvät)
2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 1/2 dl lager-olutta
1 tl leivinjauhetta

Lisäkkeisiin tarvitaan
vihreitä herneitä
voita
suolaa
mustapippuria
perunoita
majoneesia
ruohosipulia silputtuna
valkoviinietikkaa

Tee fritaaraustaikina siivilöimällä jauhot kulhoon ja sekoittamalla niihin leivinjauhe ja suola. Lisää kylmä olut, sekoita ja anna taikinan turvota noin 15 minuuttia.

Laita voita pannulle, lisää herneet, mausta suolalla ja valkopippurilla ja anna lämmetä pari minuuttia. Valmista lisäkkeeksi perunoita haluamallasi tavalla friteeraamalla, pannulla tai uunissa. Mausta majoneesi lisäämällä siihen silputtua ruohosipulia. Varaa pöytään valkoviinietikka.

Leikkaa kalafile kahteen tai kolmeen osaan. Kuivaa pinnat. Kuumenna auringonkukkaöljy kattilassa 180-asteiseksi. Jollei sinulla ole mittaria, voit testata kuumuuden vaalean leipäpalan avulla. Kun leipä ruskistuu on öljy tarpeeksi kuumaa. Pyörittele kalafileet kauttaaltaan friteeraustaikinassa ja uppopaista ne 180-asteisessa auringonkukkaöljyssä kunnes pinta on kauniin kullanruskea ja rapea. Nosta kalapalat reikäkauhalla talouspaperin päälle.

Noudata varovaisuutta! Pidä kattilan kansi lähellä äläkä anna öljyn kuumeta liikaa.

Tarjoa friteeratut kalapalat perunoiden, viheiden herneiden ja majoneesin kanssa. Juuri ennen nauttimista voit pirskotella kalan päälle hieman valkoviinietikkaa.

lauantai 16. elokuuta 2014

Mustikkapiirakka



Elokuu on mustikka-aikaa. Valmistin tästä suomalaisesta super-foodista herkullisen mustikkapiirakan. Innostuin tekemään piirakan päälle taikinasta ristikon. Se antaa mustikkapiirakalle ihanan retroisen silauksen!


Näillä aineksilla valmistuu uunipellin kokoinen piirakka:
1,5 dl maitoa kädenlämpöisenä
1 dl vettä kädenlämpöisenä
25 gr tuoretta hiivaa
1 dl sokeria
1 tl suolaa
1 tl jauhettua kardemummaa
2 kananmunaa, joista 1 taikinaan ja 1 voiteluun
50 gr voita huoneenlämpöisenä
noin 1/2 kg vehnäjauhoja
1/2 dl korppujauhoja
mustikoita




Liuota hiiva kädenlämpöiseen vesi-maitoseokseen. Vatkaa sekaan sokeri, suola, kardemumma, yksi kananmuna ja niin paljon jauhoja kuin saat vaivatta vatkatuksi. Lisää huoneenlämmössä pehmennyt voi ja alusta taikina. Lisää jauhoja tarvittaessa. Leivo taikina välittömästi kaulimalla tai painelemalla se leivinpaperin päälle uunipellille. Jos haluat tehdä piirakan päälle ristikon, varaa pieni osa taikinasta tähän.

Voitele piirakan reunat kananmunalla. Sirottele taikinan pohjalle korppujauhoja ja levitä päälle mustikat. Halutessasi voit tehdä taikinasta koristeeksi ristikon piiraan päälle. Voitele ristikko lopuksi kananmunalla. Paista piiras 200 asteen lämmössä uunin keskiosassa kunnes reunat saavat väriä. Paistoaika on noin 20 minuuttia. Ripottele valmiin piirakan päälle hienoa sokeria.



perjantai 15. elokuuta 2014

Sinisimpukat kookosmaidossa




Simpukat ovat kevyttä, nopeasti valmistuvaa ruokaa. Ilahduin kun näin niitä tuoreena kalatiskillä ja nappasin mukaan myös kookosmaitoa ja korianteria. Näistä syntyi ihana iltapala, jota oli mukava nauttia hyvän elokuvan ja valkoviinin kanssa.





Tässä simpukankäsittelyn 4 yksinkertaista ohjetta:

  1. Tuoreet simpukat ostetaan elävinä. Kauppiaan tulee myydessä tarkastaa, että ne elävät.
  2. Huolehdi, että simpukat saavat happea kotiin kuljetettaessa. Ne selviävät hetken jääkaapissa, mutteivät pitkää aikaa. Simpukat kannattaa valmistaa mahdollisimman pian ostamisen jälkeen.
  3. Ennen valmistusta huuhtele simpukat kylmässä vedessä ja poista niistä parta. Poista myös kaikki simpukat, joiden kuori on rikki. Jos simpukka on auki, kopauta sitä kevyesti pöytään ja jätä hetkeksi leikkuulaudalle. Jos se menee kiinni niin se on elossa. Auki jääneitä ei käytetä. 
  4. Jos kypsennyksen jälkeen jokin simpukka on kiinni, sitä ei pidä syödä!





Kahden hengen pääruokaan tarvitaan
1 kg tuoreita sinisimpukoita
1 purkki kookosmaitoa
1/2 tl kalakastiketta
1 valkosipulinkynsi ohuina siivuina
1/2 pieni sipuli
1 - 2 pientä chiliä pieneksi hienonnettuna
1 tl voita
tuoretta korianteria silputtuna

Huuhtele sinisimpukat kylmässä vedessä ja poista auenneet ja ne, joiden kuori on rikki. Valitse astiaksi wokki, laajapohjainen kattila tai paistinpannu. Laita astiaan voi, hienonnetu sipuli, valkosipuli, chili, kookosmaito, korianteri ja kalakastike. Anna hautua hetki ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää sinisimpukat, laita kansi päälle ja anna kiehua 4 - 5 minuuttia kunnes simpukat ovat  avautuneet. Annostele syville lautasille, lisää reilusti kastiketta ja koristele silputulla korianterilla. Tarjoa uunissa kypsytettyjen perunoiden tai patongin kanssa.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Tuoretomaattipasta



Loistava kesäspagetti syntyy hetkessä herkullisen kypsistä kirsikkatomaateista ja tuoreista yrteistä. Tuoretomaattipasta on maukasta ja täyteläistä, mutta kuitenkin kesäisen kevyttä ja kauniin värikästä!


Kahteen annokseen tarvitaan
180 gr spagettia
6 punaista kirsikkatomaattia halkaistuna
6 keltaista kirsikkatomaattia halkaistuna
1 valkosipulinkynsi ohueksi viipaloituna
1/2 dl tuoretta basilikaa
1 tl tuoretta rosmariinia
2 rkl parmesaania raastettuna
oliiviöljyä
1 rkl voita
suolaa
mustapippuria

Keitä spagetti ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä al dente -kypsäksi. Valuta vesi pois ja lisää pastaan voi ja parmesaaniraaste.

Laita kuumalle paistinpannulle kirsikkatomaatit, ripaus suolaa ja viipaloitu valkosipulinkynsi. Lisää loraus oliiviöljyä ja kypsytä noin kaksi minuuttia. Kaada kirsikkatomaatit pastan joukkoon ja sekoita. Annostele pasta syvälle lautaselle, ripottele päälle hienonnettua basilikaa sekä rosmariinia ja viimeistele pienellä lorauksella oliiviöljyä. Lisää lopuksi hieman parmesaaniraastetta ja rouhaisu mustapippuria.

maanantai 11. elokuuta 2014

Savulohisalaatti



Mitä tehdä neljästä siivusta savulohta? Vaikkapa salaatin! Se syntyi kätevästi parista eri salaattilaadusta, kirsikkatomaateista, kananmunasta ja yrteistä. Kostutin salaatinlehdet kastikkeella, johon makua toivat valkosipuli ja kalakastike. Nopea ja maukas ateria sopi hyvin lämpimän päivän iltapalaksi.


Kahdelle ruokalijalle tarvitaan
4 siivua kylmäsavulohta puolitettuina
jääsalaattia suupaloiksi revittynä
tammenlehväsalaattia suupaloiksi revittynä
keltaisia kirsikkatomaatteja puolitettuna
punaisia kirsikkatomaatteja puolitettuna
ananaskirsikoita koristeeksi
1 keitetty kananmuna puolitettuna
pieniä basilikan lehtiä
ruohosipulia silputtuna

Salaatinkastike:
1/2 tl kalakastiketta
1 tl valkoviinietikkaa
0,5 dl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi puristettuna
1 tl vettä
mustapippuria
ripaus suolaa

Sekoita kaikki kastikeainekset keskenään. Revi jääsalaatti ja tammenlehväsalaatti suupaloiksi kulhoon, lisää salaatinkastiketta ja nostele se salaatin joukkoon. Kokoa salaatti kauniisti annoslautasille ja koristele ananaskirsikoilla ja silputulla tillillä.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Halloumi-burger barbeque-kastikkeella



Inspiroiduin eilen kehittelemään aivan uudenlaisen gourmet vege-burgerin. Siihen tuli grillattua halloumia ja avokadoa, mizuna-salaattia, vihreää pestoa ja itse tehtyä barbeque-kastiketta. Tuloksena syntyi herkullinen ja täyteläinen vege-hampurilainen, jonka maut sopivat hienosti yhteen. Uutuus saavutti niin hyvän suosion, että aion ehdottamasti tehdä näitä uudelleen! Jos olet kiinnostunut karitsa-burgerista, katso myös tämä ohje.


8 hampurilaissämpylään tarvitaan
1,5 dl haaleaa vettä
4 dl jauhoja
1 rkl sulatettua voita
1 kananmuna
1 kananmuna voiteluun 
seesaminsiemeniä
20 gr hiivaa
suolaa

Sekoita hiiva haaleaan veteen. Lisää jauhot ja suola. Sulata voi ja lisää siihen kananmuna, sekoita ja lisää seos taikinaan. Vaivaa kunnes taikina on kimmoisaa. Kohota taikina liinan alla kunnes se on noussut kaksinkertaiseksi. Muotoile taikinasta sämpylöitä leivinpaperin päälle uunipellille. Anna kohota liinan alla kunnes sämpylät ovat kauniisti kohonneet. Voitele kananmunalla ja sirottele päälle seesaminsiemeniä. Paista 210-asteisessa uunissa kunnes sämpylät ovat kypsiä.




Barbeque-kastike:
1 pihvitomaatti
1 keskikokoinen sipuli
1 valkosipulinkynsi ohuina viipaleina
2 punaista chiliä pieneksi hienonnettuna
1 rkl viinietikkaa
1/2 dl vettä
1/2 rkl sokeria
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä

Laita kattilaan loraus oliiviöljyä ja kuullota siinä hienonnettu sipuli ja valkosipuli. Poista tomaatista kuori ja leikkaa se pieniksi paloiksi ja lisää kattilaan chilin ja viinietikan kanssa. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää vesi ja sokeri ja hauduta, kunnes seos on paksuuntunut. Ota kattila liedeltä ja sekoita sauvasekoittimella kastike samettisen tasaiseksi.




Neljään vege-hampurilaiseen tarvitaan
halloumi-juusto
avokado
vihreää pestoa, mieluiten luomu-pestoa
barbeque-kastiketta
mizuna-salaattia
pieni punasipuli ohuina renkaina
sitruuna
tuoretta timjamia
oliiviöljyä

Huuhtele halloumi kylmällä vedellä ja kuivaa talouspaperilla. Laita astiaan ja kaada päälle hieman oliiviöljyä, ripottele päälle hienonnettua tuoretta timjamia ja anna marinoitua. Kuori avokado ja leikkaa se neljään osaan. Pariloi tai grillaa avokado-palat. Puserra päälle sitruunamehua ja siirrä syrjään odottamaan. Leikkaa halloumi sentin paksuisiksi paloiksi ja pariloi tai grillaa viipaleet.

Halkaise sämpylät ja pariloi nopeasti sämpylät niin että saat niihin rapeat pinnat. Sivele sämpylän puolikkaille vihreää pestoa. Aseta sämpylänpuolikkaan päälle halloumi, sen päälle avokado, barbeque-kastiketta, mizuna-salaattia, sipulirenkaat ja lopuksi toinen sämpylän puolikas.


Gourmet karitsa-burger



Innostuin eilen tekemään gourmet-hampurilaisia. Lihapurilainen valmistui laadukkaasta karitsasta. Valmistin itse myös sämpylät sekä barbeque-kastikkeen, joka antaa burgerille sen viimeisen makubuustin. Gourmet-burger oli testiryhmän mielestä erinomaisen maukas ja mehukas! Tein myös vegeversion halloumista, ja siitä on luvassa lisää omassa postauksessa vielä myöhemmin tänään.


8 hampurilaissämpylään tarvitaan
1,5 dl haaleaa vettä
4 dl jauhoja
1 rkl sulatettua voita
1 kananmuna
1 kananmuna voiteluun 
seesaminsiemeniä
20 gr hiivaa
suolaa

Sekoita hiiva haaleaan veteen. Lisää jauhot ja suola. Sulata voi ja lisää siihen kananmuna, sekoita ja lisää seos taikinaan. Vaivaa kunnes taikina on kimmoisaa. Kohota taikina liinan alla kunnes se on noussut kaksinkertaiseksi. Muotoile taikinasta sämpylöitä leivinpaperin päälle uunipellille. Anna kohota liinan alla kunnes sämpylät ovat kauniisti kohonneet. Voitele kananmunalla ja sirottele päälle seesaminsiemeniä. Paista 210-asteisessa uunissa kunnes sämpylät ovat kypsiä.




Kahteen karitsanpihviin tarvitaan
200 gr karitsan sisäfilettä
1/2 rkl oliiviöljyä
tuoretta timjamia hienonnettuna
tuoretta rosmarinia hienonnettuna
valkosipulinkynsi pieneksi hienonnettuna
suolaa
mustapippuria

Revi haarukalla fileet suikaleiksi. Lisää joukkoon yrtit, valkosipuli, oliiviöljy, mausta suolalla ja mustapippurilla ja sekoita. Peitä astia kelmulla tai kannella. 

Barbeque-kastike:
1 pihvitomaatti
1 keskikokoinen sipuli
1 valkosipulinkynsi ohuina viipaleina
2 punaista chiliä pieneksi hienonnettuna
1 rkl viinietikkaa
1/2 dl vettä
1/2 rkl sokeria
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä

Muut ainekset:
jääsalaattia
punasipulia
cheddar-juustoa siivuina
dijon-sinappia























Laita kattilaan loraus oliiviöljyä ja kuullota siinä hienonnettu sipuli ja valkosipuli. Poista tomaatista kuori ja leikkaa se pieniksi paloiksi ja lisää kattilaan chilin ja viinietikan kanssa. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää vesi ja sokeri ja hauduta, kunnes seos on paksuuntunut. Ota kattila liedeltä ja sekoita sauvasekoittimella kastike samettisen tasaiseksi.

Muotoile karitsanlihasta sämpylän kokoiset noin sentin paksuiset hampurilaispihvit. Itse käytin hampurilaispihvin puristinta. Pariloi tai paista pihvit pannulla kunnes pinta on ruskistunut ja käännä. Laita valmiin pihvin päälle viipale cheddaria. 

Halkaise hampurilaissämpylä ja paahda pannulla siihen nopeasti rapea pinta. Kokoa hampurilainen: sivele sämpylän alemmalle puolikkaalle dijon-sinappia. Aseta sen päälle pihvi ja lusikallinen kastiketta sen päälle. Lisää päälle salaatinlehti, punasipulirenkaat ja sämpylän kansipuolikas. Tarjoa ranskanperunoiden kanssa.



lauantai 9. elokuuta 2014

Savulohimunakas



Ensimmäinen loman jälkeinen viikonloppu on mukava aloittaa kunnon aamiaisella. Tein tänään perinteisen suosikkini savulohimunakkaan. Tämä maukas ruoka on nopea ja helppo valmistaa: savulohisiivu lämpenee valmiin munakkaan päällä meheväksi! 


Kahteen annokseen tarvitaan
4 kananmunaa
1 rkl kylmää vettä
voita
mustapippuria
3 siivua savulohta

Laita kuumalle teflonpannulle ruokalusikallinen voita. Sekoita kananmunat, vesi ja ripaus mustapippuria. Koska lohessa on suolaa, sitä ei munakkaaseen tarvitse lisätä. Kaada munakasmassa kuumalle pannulle. Kallistele pannua niin että munakasmassa hyytyy tasaisesti. Kun munakas on hyytynyt, ota pannu liedeltä, lisää lohisiivut munakkaan päälle ja peitä kannalla hetkeksi niin että lohipalat lämpenevät. Siirrä lautaselle ja tarjoile vaikkapa tuoreen baby-pinaatin kanssa.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Pastasalaatti vuohenjuustolla



Costa del Helsinki on tänään kylpenyt auringossa. Ideoin iltapalaksi lämpimään säähän sopivan pastasalaatin tyylillä "mitä kaapista löytyy". Pastan kumppaniksi valikoitui vihanneksia, yrttejä ja vuohenjuustoa. Pidän vuohenjuustosta lempeässä muodossa ja laitoin sen hetkeksi marinoitumaan oliiviöljyn ja yrttien kanssa. Huuhtelin keitetyn pastan kylmällä vedellä, jolloin se ei liimaudu. Näin syntyi makoisa iltapala, jossa oli mukava yhdistelmä pehmeitä ja aromaattisia makuja.


Näitä aineksia tarvitaan:
vuohenjuustoa

vuohenjuuston marinointiin:
oliiviöljyä
kuivattua oreganoa
kuivattua timjamia

muut ainekset:
penne-pastaa
kirsikkatomaatteja puolitettuina
punasipulia ohuina renkaina
vihreää paprikaa pieniksi pilkottuna
kevätsipulin vihreää vartta pieneksi pilkottuna
tuoretta basilikaa
tuoretta timjamia
ripaus chiliä
oliiviöljyä
valkoista balsamiviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä al dente -kypsäksi ja huuhtele se kylmällä vedellä liimautumisen estämiseksi.

Poista vuohenjuustosta kittikuori ja pilko se suupaloiksi. Laita palat astiaan, lorauta päälle oliiviöljyä ja mausta kuivatulla oreganolla ja timjamilla. Anna marinoitua sen aikaa kun valmistat muun salaatin.

Siirrä pasta salaattikulhoon. Sekoita kolme osaa oliiviöljyä yhteen osaan valkoista balsamiviinietikkaa, sekoita ja kaada pastan joukkoon. Sekoita ja lisää pilkotut tomaatit, punasipuli, vihreä paprika, kevätsipulin varsi, tuore basilika ja timjami sekä ripaus tuoretta chiliä. Sekoita ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Jaa pastasalaatti annoslautasille ja lisää päälle marinoidut vuohenjuustopalat.

maanantai 4. elokuuta 2014

Hellepäivän viilentävä salaatti




Helteisen päivän iltana ei tehnyt mieli lämmintä ruokaa. Kokosin kotoa löytyneistä aineksista raikkaan kesäisen salaatin, johon tuli kurkkua, tomaattia ja jääkaappikylmää vesimelonia. Mozzarella, punasipuli ja mustat oliivit antoivat salaatille särmää ja kuumana päivänä kaivattua suolaisuutta.


Ainekset:
kurkkua
tomaattia
punasipulia ohuina renkaina
vesimelonia kylmänä
mustia kalamata-oliiveja, joista on poistettu kivet
mozzarellaa
suolaa
mustapippuria
tuoretta basilikaa
oliiviöljyä

Leikkaa kurkkua, tomaatteja ja vesimelonia lohkoiksi. Mausta kurkku- ja tomaattilohkot ripauksella suolaa. Revi mozzarella suupaloiksi. Laita kaikki ainekset tarjoiluastiaan, rouhi päälle mustapippuria ja ripottele oliiviöljyä. Koristele tuoreella basilikalla.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Hipster



On aika esitellä Blond Kitchenin drinkkilaboratorion kesän kehitystyön kukkanen. Hipsterissä yhdistyvät trendikäs greippi, laadukas Meksikolainen Tequila, makeutta ja syvyyttä antava persikkalikööri sekä thai-basilika, joka tuo juomaan kanelin ja aniksen aromia ja näyttää kauniilta. Maistuu erinomaisesti joutilaana hetkenä auringon paistaessa!


Juoma-annokseen tarvitaan
4 cl Tequilaa, esimerkiksi Sierra Tequila Silver toimii hienosti
3 cl Peachtree-persikkalikööriä
8 cl mehua tuoreesta verigreipistä tai greipistä
reilu kourallinen jäitä
thai-basilikaa
greippisiivu koristeluun

Laita jäät drinkkilasiin ja lisää Tequila, persikkalikööri, greippimehu ja reilusti thai-basilikaa. Sekoita, koristele lasi greippiviipaleella ja lisää pilli.

lauantai 2. elokuuta 2014

Sateenkaarirautu




Ostin Mikkelin kauppahallista supertuoreen Kuusamossa pyydetyn sateenkaariraudun eli kirjolohen. Olin tiennyt että kalan oikea nimi on sateenkaarirautu, sillä se ei ole lohi vaikka lohikaloihin kuuluukin. Kalakauppias tiesi kertoa, että kirjolohi-nimityksen keksi kuusikymmenluvulla Kekkonen. Innokkaana kalamiehenä tunnettu Kekkonen keksi nimittää kalaa kirjoloheksi, mikä sitten vakiintuikin sen kauppanimeksi Suomeen.


Illan ateria muodostui herkullisista tuoreista raaka-aineista: tuoreesta sateenkaariraudusta, suloisista kanttarelleista ja uusista perunoista. Täytin kalan ennen paistamista sitruunalla, sipulinvarsilla ja thai-basilikalla. Yksinkertaista ja herkullista!

1 sateenkaarirautu eli kirjolohi
1 sitruuna
kevätsipulin varsia
thai-basilikaa
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä

kanttarellihöystö:
kanttarelleja
sipulia
smetanaa
voita 
suolaa
mustapippuria

lisäkkeeksi uusia perunoita





Poista kalasta kidukset ja evät. Pyyhi kala sisältä ja ulkoa talouspaperilla. Laita kala uunivuoalle, johon olet pirskotellut oliiviöljyä. Ripottele kalan sisälle suolaa ja mustapippuria. Leikkaa sitruuna viipaleiksi ja laita ne kalan sisälle kevätsipulin varsien ja thai-basilikan kanssa. Ripottele kalan päälle hieman suolaa ja oliiviöljyä. Paista 175-asteisessa uunissa kunnes kala on kypsä.

Keitä perunat suolalla maustetulla vedessä kypsiksi.

Puhdista kanttarellit ja pilko ne. Laita paistinpannulle voita ja hauduta kantterelleja siinä. Lisää hienonnettua sipulia ja anna hautua kunnes sienet ovat kypsiä. Lisää smetana, sekoita ja anna hautua hetki. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Ota kala uunista, poista nahka ja asettele fileepalat lautasille kanttarellihöystön ja perunoiden kanssa. Koristele thai-basilikalla.



perjantai 1. elokuuta 2014

Frozen Strawberry ja oravatarina



Rakastan eläimiä. Paitsi ehkä paarmoja, joita olen tänään hätistellyt terassilla. Nautin tänään Frozen Strawberry -drinksua terassilla ja seurasin, kun kaksi nuorta oravaa leikki viereisessä puussa. Tämä toi mieleeni oman kokemukseni oravasta, josta tuli erottamaton ystäväni - hetkeksi.





Löysin pienenä kotimme läheltä metsästä oravanpoikasen, joka oli heikossa kunnossa jouduttuaan muurahaispesään. Vein sen kotiin ja nokkelana yhdeksänvuotiaana ajattelin, että jos sen laittaa maitoon niin se paranee. Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Kaadoin kaikki jääkaapista löytämäni maidot vatiin ja laitoin oravan sinne. Ja ihme tapahtui: se toipui! Se oli aluksi heikko ja käyttäytyi ystävällisesti. Meillä tuntui olevan sopimus: minä pelastin sen hengen ja siitä tuli minun ystäväni.

Isäni rakensi oravalle huteran häkin, joka ei sitä pahemmin pidätellyt. Kun annoin sille ruokaa, huomasin että suurikin ruokamäärä katosi nopeasti. Ymmärsin että orava kävi retkillään ja jemmasi ruokaa omaan piiloonsa. Olisin ehkä odottanut hieman enemmän kiitollisuutta, mutta pahin oli vielä edessä. 

Yhteiselomme viimeisen päivä aamu valkeni. Ajattelin että olisi kiva leikkiä tämän pikkulemmikkini kanssa. Avasin häkin ja ojensin käteni oravaa kohti. Oravakin halusi tutustua minuun, mutta eri tavalla. Se iski hampaansa käteeni, ja sen terävät hampaat lävistivät ihoni peukalon ja etusormen välistä. Se puri läpi kädestäni, ja kun nousin hädissäni seisomaan, orava roikkui kädessäni kuin naulittuna. Meistä oli tullut erottamattomat, mutta hieman eri tavalla kuin olin toivonut.

Menin pihalle apua etsien, orava kädessäni roikkuen. Onnekseni naapurin Wilanderin setä näki tilanteen. Hän kävi ensin hakemassa hanskat, otti kiinni kädestäni ja toisella kädellä painoi oravan leuat auki. Orava putosi maahan ja häipyi ilman pidempiä muodollisuuksia. Enkä koskaan enää nähnyt sitä. Erosimme, emme ehkä ystävinä, mutta molemmat kokemusta viisaampina. 

Ja tässä tuo ihanan Frozen Strawberry drinksun ohje:
3 cl Tequilaa
2 cl Cointreau- tai Triple Sec -likööriä
4 cl tuoreen limen mehua
1 tl hienoa sokeria
6 mansikkaa, joista 1 koristeeksi
kourallinen jäitä

Jätä yksi mansikka juoman koristeeksi. Laita kaikki muut ainekset ja jäät blenderiin ja sekoita niitä hetki suurimmalla nopeudella niin että saat tasaisen juoman, kaada viilennettyyn lasiin ja koristele mansikalla.