tiistai 22. elokuuta 2017

Sokerisuolattua kirjolohta ja pikkelöityä kurkkua



Tässä ruoassa yhdistyvät suloisella tavalla kesäiset suomalaiset ainekset: sokerisuolattu kirjolohi, pikkelöity kurkku ja rapea purjo. Sain inspiraation tähän ruokaan nauttiessamme herkullisen illallisen Musta Lammas -ravintolassa Kuopiossa. Tässä oma versioni annoksesta, jota olen innostunut valmistamaan jo pariinkin otteeseen.


Sokerisuolattu kirjolohi

200 g kirjolohifile, josta on poistettu ruodot ja vatsarasva
3 rkl karkeaa merisuolaa
2 rkl sokeria
leivinpaperiarkki
foliota

Laita leivinpaperiarkille 1 rkl merisuolaa ja aseta kalafile sen päälle nahkapuoli alaspäin. Sekoita loppu suolaa ja sokeri. Ripottele seos tasaisesti kirjolohen päälle ja kääri file tiiviisti leivinpaperiin, ja lopuksi vielä folioon. Aseta paketti jääkaappiin nahkapuoli alaspäin ja anna maustua noin 12 tuntia.

Huuhtele file ja kuivaa se talouspaperilla. Voita tarjota fileen paksuimman kohdan yhtenäisenä tankona kuvan mukaan, tai leikata fileestä viistottain siivuja.

Tarjoa pikkelöityjen kurkkuviipaleiden ja creme fraiche -kastikkeen kera. Koristelin annoksen rapeilla purjosuikaleilla, jotka tuovat kontrastia makuun ja väreihin.




Pikkelöidyt kurkkuviipaleet

5 cm pätkä kurkkua
tuoretta tilliä hienonnettuna
suolaa
1,5 rkl omenaviinietikka

Viipaloi kurkku ohuiksi viipaleiksi ja laita astiaan. Lisää ripaus suolaa, omenaviinietikkaa ja tilliä, sekoita. Anna maustua 5 minuuttia.

Creme Fraiche kastike

1/2 purkkia creme fraichea
1/2 sitruuna

Sekoita sitruunan mehu creme fraicheen.

Purjosuikaleet

pala purjon vihreää osaa
oliiviöljyä

Leikkaa purjon vihreä osa pitkiksi suikaleiksi. Laita pannulle oliiviöljyä ja kypsennä purjosuikaleita kunnes ne ovat ovat rapeita ja ohuimmalta osuudelta kauniin ruskistuneita. Anna niiden kuivahtaa talouspaperilla.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti