maanantai 20. toukokuuta 2019

Kesäkurpitsapaistos



Nyt on aika nauttia kesäkurpitsasta! Ihastuin tähän yksinkertaiseen kesäkurpitsapaistokseen Roomalaisessa ravintolassa, jonka keittiössä hääräsi perheen osaava isoäiti. Värikkäistä kesäkurpitsoista syntyy bechamel-kastikkeen kanssa suloinen herkku, joka on lohturuokaa parhaimmillaan!


Kahteen pääruoka-annokseen tarvitaan
600 g kesäkurpitsaa
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl voita
nippu persiljaa hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
suolaa
mustapippuria myllystä

Béchamel-kastike:
3 rkl voita kuutioina
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
1/2 dl parmesan-raastetta
suolaa
valkopippuria

Valmista ensin béchamel-kastike: Laita kattilaan voi, anna sulaa, lisää jauhot ja sekoita. Lisää lämmitetty maito sekoittaen. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Anna kastikkeen hautua ja paksuuntua kattilassa 8-10 minuuttia ja sekoita usein, jottei kastike pala pohjaan. Lisää lopuksi parmesan-raaste ja sekoita.





Huuhtele kesäkurpitsat ja viipaloi ne ohuiksi kiekoiksi. Kuumenna oliiviöljy ja voi pannulla, lisää kesäkurpitsa, persilja ja valkosipuli. Anna kesäkurpitsan kypsyä omassa nesteessään sekoittaen ilman että ne ruskistuvat. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Öljyä uunivuoka, lado kesäkurpitsaviipaleet vuokaan ja lisää päälle béchamel-kastike. Paista 200-asteisessa uunissa niin että paistos gratinoituu kauniin kullankeltaiseksi.





sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Kampasimpukat ja savustettua kukkakaalia



Rakastamani kampasimpukat löysivät uuden yllättävän kumppanin kukkakaalista. Savustetun kukkakaalin aromi ja ilmakuivattu italialainen prosciutto toimivat hienosti kampasimpukoiden kanssa. Annos on myös kiva tarjottava vieraille, koska kukkakaalipyreen voi valmistaa etukäteen ja kampasimpukat kypsyvät pannulla hetkessä. Kampasimpukan kuoret tarjoilussa tuovat näyttävyyttä, mutta ruoka maistuu yhtä hyvältä lautaselle koottuna.






Neljään annokseen tarvitaan:

1 suuri siivu prosciuttoa (15 g)
12 kampasimpukan liha
suolaa
mustapippuria
voita ja oliiviöljyä paistamiseen
koristeluun basilikaa hienonnettuna tai mikroyrttejä

Savustettu kukkakaalipyree:

60 g voita kuutioina
50 g shalottisipulia hienonnettuna
200 g kukkakaalia hienonnettuna
1,25 dl maitoa
suolaa
pari hyppysellistä savustuspurua, esimerkiksi hickory tai leppä sopivat






Valmista ensin kukkakaalipyree. Lämmitä voi pannulla keskilämmöllä, lisää shalottisipuli ja kysennä pehmeäksi välillä sekoittaen. Lisää kukkakaali ja maito ja kypsennä kannen alla noin 10 minuuttia kunnes kukkakaali on pehmennyt. Siirrä kulhoon ja työstä tehosekoittimella kunnes seos on tasaista, mausta suolalla.




Laita kukkakaaliseos laakeaan astiaan ja peitä se tiiviisti tuorekelmulla, jonka alta savustusletku johtaa savun astiaan. Laita savustuspistooliin savustuspurua. Käynnistä pistooli suurella teholla ja sytytä purut. Kun savua alkaa kehittyä, säädä pistooli pienemmälle. Astian täytyttyä savulla sammuta puhallus. Poista letku ja anna pyreen savustua tiiviisti peitettynä 3 minuuttia. Toista sama vielä kerran tai kaksi - maistamalla pyreetä varmistut että savun aromi on sopivan voimakas.

Paista kuumalla kuivalla pannulla procciuttosiivua pari minuttia kunnes se on kullanruskea. Anna jäähtyä hetki ja viipaloi. 




Kuivaa kampasimpukat huolellisesti ja mausta ne suolalla ja mustapippurilla. Lämmitä paistinpannulla voi ja oliiviöljy. Kun voi-öljyseos alkaa kuplia, lisää kampasimpukat ja paista minuutti pari kunnes pinta on karamellisoitunut. Käännä ja paista vielä minuutti pari. Varo kypsentämästä liikaa: kampasimpukoiden tulee ruskistua pinnalta ja jäädä sisältä läpikuultaviksi.

Lämmitä savustettu kukkakaalipyree ja kokoa annos: aseta kampasimpukka kukkakaalipyreen päälle, ripottele päälle prosciuttosiivut ja koristele hienonnetulla basilikalla tai mikroyrteillä.


sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Lohicarpaccio

lohicarpaccio lohi carpaccio


Kun haluat valmistaa tuoreesta lohesta näyttävän ja herkullisen annoksen, lohicarpaccio on hieno vaihtoehto. Tarvitset siihen supertuoreen ruodottoman lohifileen sekä terävän leveäteräisen veitsen, jolla saat leikattua tuoreesta fileestä ohuita viipaleita. Siruunanmehuun valmistettu kastike alkaa välittömästi kypsyttää ohuita lohisiivuja. Itse suosin tässä lyhyttä muutaman minuutin kypsymisaikaa, jolloin lohi on ehtinyt maustua mutta on säilyttänyt vielä kauniin punaisen värin.


Kahden ruokailijan annokseen tarvitaan
150 g tuoretta ruodotonta lohifileen keskiosaa
1/2 dl sitruunan mehua
valkopippuria rouhittuna myllystä tai hienonnettua chiliä
Maldon-suolaa
2 rkl granaattiomenan siemeniä
2 rkl parmesaanin lastuja
1/2 dl kevätsipulia pilkottuna
pieniä rucolan lehtiä
Extra vergin oliiviöljyä
Optio: Lisää juhlavuutta saat koristelemalla annoksen lohen mädillä


lohicarpaccio lohi carpaccio


Kuivaa lohifile ja leikkaa siitä terävällä veitsellä ohuita siivuja fileen suuntaisesti. Asettele siivut tarjoilulautaselle siten, että niistä syntyy kaunis yhtenäinen ohut lohikerros ja ripottele päälle suolaa. Leikkaamista voi helpottaa laittamalla lohipalan pakastimeen puoleksi tunniksi ennen käsittelyä. Lohen tasoittaminen kauniiksi onnistuu peittämällä se tuorekelmulla ja painelemalla varovaisesti lohi tasaiseksi kerrokseksi.

Purista sitruunan mehu astiaan, mausta valkopippurilla tai hienonnetulla chilillä sekä ripauksella suolaa. Levitä näin saatu kastike leivinsudilla tasaisesti lohen päälle. Valmistele muut ainekset: irrota granaatinomenan siemenet, leikkaa parmesaanista lastuja, pilko kevätsipuli pieniksi paloiksi ja valitse pienet rucolan lehdet.

Kokoa annos asettelemalla lohen päälle rucolan lehdet, granaatinomenan siemenet, parmesaanilastut ja kevätsipuli. Pirskota päälle oliiviöljyä. Koristele halutessasi lopuksi lohen mädillä. Tarjoa välittömästi.


lohicarpaccio lohi carpaccio