keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Tillivodkagraavattu lohi



Tein heräteostoksen ja ostin tilillä maustettua vodkaa. En juurikaan juo väkeviä alkoholijuomia, mutta ajattelin että tälle tillivodkalle voi löytyä käyttöä ruoanlaitossa. Ja löytyihän sille: graavatessani lohta päätin buustata perinteistä graavikalaa lisäämällä mukaan tillivodkaa. Konjakkigraavattu sekä ginigraavattu lohi on jo tullut kokeiltua ja hyväksi havaittua, joten päättelin että tämä saattaisi toimia. Tillihän on perinteinen lohen mauste, joten kovin pahasti vikaan ei voida mennä! Tulos olikin onnistunut: lohi maistui hienostuneesti tilliltä, maku oli raikas ja vodkan ansiosta kalan rakenne oli kiinteä, jolloin siitä oli helppo leikata kauniita ohuita siivuja. Lohen lisäkkeeksi valmistin pikapikkelöityä punasipulia. 


Huomasin muuten vasta tätä juttua kirjoittaessani, että International Wine and Spirits Competition on palkinnut Lignell & Piispasen Gustav Tillivodkan kultamitalilla ja valinnut siitä tehdyn vodka & tonicin maailman parhaimmaksi. Ei siis ihme, että juoma toimii myös ruoanlaitossa!





Tilli-vodkagraavikalaan tarvitaan

250 gr ruodotonta lohta, nieriää tai rautua (ohuempi kala graavautuu nopeammin ja tasaisemmin)
4 cl Gustav tillivodkaa
2 rkl merisuolaa
1 rkl sokeria, käytin tummaa ruokosokeria

Ota pala leivinpaperia ja aseta se foliopaperin päälle. Ripottele keskelle 1/2 rkl suolaa ja aseta sen päälle lohifileen pala nahkapuoli alaspäin. Kaada lohen päälle tillivodka ja lisää loput 1,5 rkl suolaa sekä sokeri. Kääri paketti tiiviiksi ja anna sen graavautua vuorokauden ajan jääkaapissa.

Pyyhi graavilohen pinta kuivaksi talouspaperilla ja leikkaa siitä ohuita siivuja. Koristele tillillä tai fenkolin vihreällä osalla.


Pikapikkelöityyn punasipuliin tarvitaan

1 punasipulia ohueksi leikattuna
1/2 tl suolaa
1 rkl omanaviinietikkaa

Viipaloi sipuli ohuiksi siivuiksi ja hiero siihen suola. Laita astiaan ja lisää omenaviinietikka ja maustua 15 minuuttia. Kuivaa sipuli talouspaperilla ja tarjoile lohen kanssa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti