perjantai 16. lokakuuta 2020

Kuhaa simpukkakastikkeella



Tänään teki mieli seafoodia ja kalatiskiltä löytyi ihanan tuoreita raaka-aineita. Kuhafileestä saa herkullisen aterian, kun sen tarjoaa simpukkakastikkeen, sinisimpukoiden ja belugalinssien kanssa. Simpukkakastikkeen hienostunut maku toimii kuhan kanssa upeasti, ja kastike antaa myös belugalinsseille ihanan merellisen maun.





Simpukkakastike sinisimpukoista

1 pussillinen sinisimpukoita
2 rkl oliiviöljyä
1,5 valkoviiniä
2 rkl voita
2 valkosipulinkynttä ohuina siivuina
suolaa 
valkopippuria myllystä

Puhdista simpukat juuriharjalla juoksevan kylmän veden alla. Poista parta. Jos joukossa on avonaisia tai rikkinäisiä simpukoita, heitä ne pois. Valmistettavien simpukoiden tulee olla eläviä. Jos simpukan kuori jää pestäessä auki, on se merkki siitä että simpukka on kuollut eikä sitä pidä valmistaa.

Simpukat valmistetaan suurella laajalla pannulla, esimerkiksi wokissa. Laita pannulle oliiviöljy ja anna sen lämmetä kunnes se on kuuma ja lisää simpukat. Laita kansi päälle. Minuutin parin aikana simpukoiden kuoret avautuvat. Lisää valkoviini, voi ja valkosipuli, anna kiehahtaa. Kun olet ottanut pannun liedeltä, poista simpukat, joiden kuori on kiinni.

Kaada valmistuksessa syntynyt kastike kattilaan, keitä kokoon, tarkista maku ja mausta suolalla ja valkopippurilla.





Bulagalinssit

1 dl belugalinssejä
1 dl vettä 
1 dl simpukkakastiketta 
1 rkl kalafondia
1 rkl voita
suolaa
mustapippuria

Huuhdo belugalinssit, ja laita ne kattilaan veden, simpukkakastikkeen ja kalafondin kanssa. Keitä 20 - 25 minuuttia kunnes linssit ovat kypsiä. Lisää voi, mausta suolalla ja mustapippurilla ja tarkista maku.



Paistettu kuha 

2 ruodotonta kuhafilettä
4 rkl voita 
suolaa 
valkopippuria
persiljaa hienonnettuna koristeeksi

Poista kuhafileistä rasvainen osa, mausta suolalla ja valkopippurilla. Lisää pannulle voi, ja kun se kuplii, lisää kuhafileet nahkapuoli alaspäin. Paista keskilämmöllä ja valele samalla pannulla olevalla voisulalla. Kun file on ruskistunut. käännä fileet ja paista vielä minuutti. 

Kokoa annos: asettele lautaselle belugalinssit, sen päälle kuhafile ja sinisimpukat, kaada päälle simpukkakastiketta ja koristele persiljalla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti