tiistai 12. tammikuuta 2021

Vasikanposki italialaisittain



Satuin löytämään kaupasta pakastettuja vasikanposkia ja päätin kokeilla mitä niistä saisi aikaan. En ole koskaan ennen härän- tai vasikanposkia valmistanut, mutta nyt niistä tuli yksi suosikeistani. Kolmessa tunnissa vasikanposket kypsyivät yrttien ja vihannesten kanssa suussa sulavan herkullisiksi ja mureiksi - kypsynyttä poskea olisi voinut syödä vaikka lusikalla. Italialainen valmistustapa on vaivaton, kunhan kypsytykselle varaa tuon kolmen tunnin ajan.


           
Kolmen annoksen valmistamiseen tarvitaan
600 g vasikanposkia (omassa 600 g pakastetussa tuotteessa oli kolme vasikanposkea)
1 suuri porkkana paloiteltuna
2 varsiselleriä paloiteltuna
1 suuri sipuli paloiteltuna
2 valkosipulinkynttä paloiteltuna
3 rosmariininoksaa
2 laakerinlehteä
6 dl häränlihalientä
1/2 dl oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
kourallinen persiljaa hienonnettuna koristeeksi






Poista vasikanposkista kalvot ja mausta posket suolalla ja mustapippurilla. Älä heitä kalvoja pois, sillä ne kannattaa pitää poskien ohella valmistuksessa mukana, sillä ne antavat liemeen lisää makua. Ota valurautainen kannellinen pata, lisää puolet oliiviöljystä ja ruskista siinä vasikanposket (ja kalvot) kauttaaltaan keskilämmöllä ja siirrä syrjään odottamaan. Lisää loput oliiviöljystä, laske hieman lämpöä ja lisää porkkana, varsiselleri, sipuli, valkosipuli, rosmariini ja laakerinlehdet, kypsytä sekoittaen niin että vihannekset saavat hieman väriä.






Lisää pataan lihaliemi, jolloin poskien ja vihannesten tulisi peittyä nesteeseen. Sulje valurautapata ensin tiiviisti foliopaperilla ja aseta sen päälle vielä kansi, jotta padasta tulee mahdollisimman tiivis. Kypsennä 150-asteisessa uunissa 3 tuntia. Siirrä posket lautaselle ja pidä lämpimänä vaikkapa uunin jälkilämmössä. Kaada padan sisältö siivilän kautta toiseen astiaan, ja painele kauhalla niin että saat siivilään jäävistä vihanneksista, yrteistä ja kalvoista herkullisen kastikkeen tarkoin talteen. Heitä siivilään jäävä aines pois. Keitä kastiketta kasaan liedellä niin kymmenkunta minuuttia ja tarkista maku.   

Valmista poskien kypsyessä perunamuhennos alla olevan ohjeen mukaisesti.

Kokoa annos lautasille: levitä keskelle perunamuhennos ja aseta sen päälle vasikanposki. Lisää posken päälle runsaasti kastiketta, joka saa valua myös muhennokselle ja lautaselle. Koristele persiljalla.





Perunamuhennos

300 g jauhoisia perunoita
vettä
1 rkl suolaa keittämiseen
2 rkl huoneenlämpöistä voita
0,75 dl kermaa
suolaa

Kuori ja lohko perunat ja keitä suolatussa vedessä pehmeiksi. Valuta vesi ja ota talteen. Soseuta kuumat perunat muhennokseksi, lisää voi ja lämmin kerma, mausta suolalla ja vatkaa kuohkeaksi. Lisää tarvittaessa keitinvettä niin että saat sopivan kuohkean koostumuksen. 






Vasikanposki on kolmen tunnin kypsymisen tuloksena niin mureaa että sitä voisi syösä lusikalla!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti