tiistai 13. kesäkuuta 2023

Focaccia oliiveilla, tomaateilla ja yrteillä

         


Tänään teki mieli tuoda pieni pala Italiaa sulostuttamaan viikonloppua, ja päätin tehdä focacciaa. Tämä perinteinen italialainen leipä valmistuu helposti vaikkei mestarileipuri olisikaan. Päädyin hyväksi koettuun foccaan, johon makua tuovat oliivit, tomaatit ja tuoreet yrtit. Focacciaa on helppo muunnella laittamalla päälle esikeitettyjä kasviksia kuten parsaa, sipulia, paprikaa ja pikkuporkkanoita.



           


Taikina, joka on uunipellille sopiva:
3 dl lämmintä vettä
25g tuorehiivaa
0,5 dl oliiviöljyä taikinaan
1 - 2 tl Maldon-suolaa
1 - 2 rkl hunajaa
4 dl vehnäjauhoja
2 dl 00-jauhoa





Focaccian päälle:
mustia oliiveja
kirsikkatomaatteja halkaistuna
tuoreita yrttejä, käytin rosmariinia ja timjamia
Maldon-suolaa
0,5 dl oliiviöljyä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää oliiviöljy, suola ja hunaja. Sekoita molemmat jauhot nesteeseen. Taikina kuuluu jäädä löysähköksi. Anna kohota liinan alla puolisen tuntia.

Laita leivinpaperi uunipellin päälle ja voitele se öljyllä, anna kohota hetki. Lisää taikinan päälle oliivit, tomaatit ja yrtit, suolaa ja oliiviöljyä. Paista 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti