sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Ruokafiilistelyä Teneriffalla



Teneriffalta löytyy upeita ravintoloita, joissa tarjotaan paikallisia herkkuja. Niiden löytäminen vaatii ruokaa arvostavalta matkailijalta vain hieman viitseliäisyyttä, jolla hyvää kanarialaista ja espanjalaista ruokaa tarjoavat paikat löytää pizza- ja burger-paikat sivuutettuaan. Paikallinen rikas keittiö on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, ja raaka-aineet mereltä ja maalta ovat ensiluokkaisia. Tässä poimintojani Teneriffan matkaltani sekä inspiroivia herkkuja, jotka lähtevät mukana kotikeittiöön Suomeen.









Nautimme yhden elämämme parhaista tonnikala-annoksista Almar Tenerife -ravintolassa. Ystävällinen ravintoloitsija kertoi, että heillä on supertuoretta tonnikalaa (red tuna), joka on saatu kalastajilta muutama tunti sitten. Seesaminsieminissä pyöritelty tonnikala oli pariloitu nopeasti, jolloin pinta oli paistunut rapeaksi ja sisus jäänyt meheväksi.




Almarissa tutustuimme myös kalan kanssa tarjottuun marinara-kastikkeen, jonka kanarialaiseen versioon ihastuimme: siihen käytetään tomaattien sijasta paprikaa, joka antaa kastikkeelle rusehtavan värin. Paprika yhdistettynä laadukkaaseen kalaliemeen, valkosipuliin ja persiljaan on hieno kumppani merenantimille.




Oma ensikosketukseni merisiileihin tapahtui vuosia sitten Samoksen saarella Kreikassa. Rannalla kävellessäni näin kalastajia, jotka kutsuivat minut mukaan maistamaan tuoretta saalista. He istuivat rantakivillä ja halkaisivat veitsellä piikikkäitä pyörylöitä, ja sain lusikan jolla pääsin maistamaan merisiiliä ensimmäisen kerran. Merisiilistä syödään vain punainen mäti, joka maistuu merellisen hyvältä ja täyteläisen suolaiselta.







Kun merisiilit tulivat puheeksi Almarin ravintoloitsijan kanssa, hän lupasi tiedustella kalastajilta olisiko niitä saatavilla lähiaikoina. Ilahduimme, kun kännykkään tuli seuraavana päivänä viesti: "We will have sea urchins on Wednesday". Suuntasimmekin heti Almariin ja nautimme ihania ostereita ja merisiiliä alkupalaksi sekä suuremmoista merisiilispagettia pääruoaksi. Merellinen spagetti on kotoisin Sisiliasta, kuten ravintoloitsijakin. 








La Terraza del Maressa maistoimme suosikkiamme, suikaloidussa kataifi-taikinassa friteerattuja jättirapuja. Rapua pyrstöstä kiinni, dippaus kastikkeeseen ja ah - ihanan rapea kuorrute antaa makua ja hienon purutuntuman. Tätä aion tehdä kotonakin!




Galician Style Octopus oli uusi tuttavuus, jota pääsimme nauttimaan La Terazza Del Mare -ravintolassa. Ohueksi leikatut keitetyt mustekalasiivut ladotaan keitettyjen perunaviipaleiden päälle, ja mukaan lisätään valkosipulia, oliiviöjyä sekä pimiento-paparikajauhetta. Uunissa kypsytetty herkku vie kielen mennessään! Tämä ruoka lähtee mukanani tuliaisena kotikeittiöön.




Matkallamme tutustuimme Alcalan kaupungin ravintoloihin, ja löysimme sieltä tämän mutkattoman paikallisen helmen: Casa Mon tarjoaa tuoretta kalaa ja seafoodia. Menua ei paikassa tutkita, vaan ruokalistana toimii kylmäkaappi, josta voi käydä katsastamassa päivän tarjonnan ja tehdä valinnat illallispöytään. Samainen kylmäkaappi näkyy myös kadulle (kuva yllä), mistä saattoi kätevästi tarkistaa päivän menun. Casa Monin yksinkertaisen herkullisista ruoista jäivät mieleen kampaveitsisimpukat, jotka oli kypsennetty pannulla valkosipulin ja persiljan kanssa ja viimeistelty oliiviöljyllä, sekä suuremmoiset Atlantin osterit.






Matkallamme ehdimme nauttia useita ceviche-annoksia, joihin oli yhdistetty vaaleaa kalaa ja äyriäisiä. Ihastuimme kanarialaiseen tapaan käyttää cevichessa avokadoa, joka sopii maultaan hienosti säestämään seafoodia. Kuvan annos on kruunattu lohenmädillä, joka tuo mukavan lisän makuun ja ruoan rakenteeseen.

Santa Cruz de Tenerife on kaupunki, jossa ruokaa rakastavan kannattaa saarikierroksellaan pysähtyä.  Restaurante Sagrario oli yksi suosikeistamme, ja ehdimme nauttia siellä parikin ateriaa. Perheen pitämän paikan asiakaskunnasta näytti suurin osa olevan paikallisia, mikä kertoo paikan laadusta. Palvelu on upeaa: tarjoilijalla oli aikaa kertoa meille paikallisista raaka-aineista ja antaa suositukset päivän listalta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti