perjantai 4. elokuuta 2023

Langustiinirisotto


Langustiinirisotto on yksi seafood-suosikeistani, jota olen valmistanut kotikeittiössäni lukuisia kertoja. Tätä italialaisen keittiön herkkua olen saanut tarjota lukuisille illallisvierailleni menestyksekkäästi. Langustiinien mausta olennainen osa on niiden kuorissa ja päissä, joten niiden hyödyntäminen risoton valmistamisessa on tärkeää. Argentiinalaiset langustiinit pyydetään Argentiinan edustalta merestä, eli eivät ole altaassa kasvatettuja. Maku on uskomattoman herkullinen ja makea. Itse ostan niitä Rouholahden City-marketista tai Mankkaan K-marketista.





Kahden ruokailijan annokseen tarvitaan
6 langustiinia (myös jättiravunpyrstöt käyvät)
auringonkukkaöljyä paistamiseen
1 dl kuivaa valkoviiniä
1 porkkana karkeasti hienonnettuna
1 pieni fenkoli karkeasti hienonnettuna
15 kirsikkatomaattia halkaistuna
1 makea sipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
kourallinen tuoretta basilikaa hienonnettuna
kourallinen timjamia hienonnettuna
kuumaa vettä
2 rkl tomaattipyrettä
2 rkl tomaattiketsuppia
1 rkl ruokosokeria
1 rkl Worcester-kastiketta
2 tl Pimenton-jauhetta
hyppysellinen tuoretta chiliä hienonnettuna ilman siemeniä
suolaa
1,5 dl Arborio- tai Carnaoli-riisiä
3 rkl voita
2 sitruunalohkoa koristeluun
tuoreita yrttejä koristeluun




Esikäsittele langustiinit: irrota pää ja kuoret ja laita odottamaan risottoliemen valmistamista. Poista suoli ja laita peratut langustiininpyrstöt jääkaappiin odottamaan valmistusta.

Esikäsittele kasvikset: hienonnettuna porkkana, fenkoli, sipuli, valkosipuli, basilika ja timjami sekä
halkaise kirsikkatomaatit. Koska risottoliemi siivilöidään kasvikset voi pilkkoa karkeasti. 




Laita suureen kattilaan öljyä ja paista siinä korkealla lämmöllä langustiinin päitä ja kuoria hetki. Lisää valkoviini ja anna kiehua hetki. Painele ravunkuoria ja päitä survimella, jotta saat niiden maut irtoamaan. Lisää kasvikset ja anna kuullottua hämmentäen. Lisää kuumaa vettä niin että ravunkuoret ja kasvikset reilusti peittyvät ja laske lämpöä niin että seos rauhallisesti kiehuu. Lisää tomaattipyre, ketsuppi, ruokosokeri, Worcester-kastiketa, Pimenton-jauhe, chili ja suola. 




Anna seoksen kiehua noin 50 minuuttia välillä sekoittaen.  Kun kasvikset ovat hyvin pehmenneet, siivilöi liemi painellen kauhalla seosta siivilässä. Tarvitset risoton valmistamiseen 5 dl lientä. Tarvittaessa lisää liemeen vettä. Tarkista maku. Pidä risottoliemi lähes kiehuvana.




Laita pannulle 2 rkl voita ja kuullota siinä riisiä matalalla lämmällä hetki. Lisää kauhalla risottolientä niin että riisit juuri peittyvät ja sekoittele lastalla niin että gluteeni irtoaa riisinjyvistä. Kun neste ilmeytynyt, lisää seuraava kauhallinen, ja sekoita. Riisin kypsyminen vie noin 20 minuuttia. Viimeisen liemierän yhteydessä lisää riisin päälle langustiinit ja 1 rkl voita. Kypsennä kannen alla minuutti ja käännä langustiinit, ja anna kypsyä kannen alla minuutti. Sekoita risottoa vielä kertaalleen ja tarkista kypsyys: riisin tulee olla al dente -kypsää ja seoksen kostea. Siirrä pannu pois liedeltä.




Annostele risotto tarjoilulautasille, lisää päälle langustiininpyrstöt ja koristele sitruunanlohkoilla ja tuoreilla yrteillä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti