lauantai 6. syyskuuta 2014

Friteeratut kesäkurpitsankukat


Italiassa olen muutaman kerran saanut alkuruoaksi fritaarettuja kesäkurpitsankukkia. Tänään onnistuin löytämään niitä paikalliselta vihanneskauppiaalta, ja pitihän heti kokeilla miten ne kotona onnistuvat. Täytin kukat ennen friteerausta brie-juustolla ja basilikalla. Tulos oli herkullinen!


Kahden ruokailijan alkupalaan tarvitaan
4 kesäkurpitsankukkaa
4 tl brie-juustoa
muutama lehti tuoretta basilikaa silputtuna

Friteeraustaikina:
1,5 dl vettä
1/2 dl durum-vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1 kananmunan valkuainen vatkattuna

Sekoita friteeraustaikinan ainekset keskenään. Tee testi upottamalla sormenpää seokseen: jos friteeraustaikina tarttuu sormeesi eikä valu, koostumus on oikea. Jos taikina valuu, lisää vähän jauhoa.

Täytä kesäkupitsankukat brie-juustolla ja hienonnetulla basilikalla. Kasta ne friteeraustaikinaan ja uppopaista ne auringonkukkaöljyssä nopeasti kullankeltaisiksi. Tarjoa alkuruoaksi tai tapaksena.




Meni ikävällä tavalla viikonlopun ruokasuunnitelmat uusiksi. Kävin Hietalahden kauppahallissa ostamassa vihanneskauppias Merja Valolta herkkutatteja, perunoita, vihanneksia ja marjoja. Kotona huomasin, että maksamani herkkutatit eivät olekaan minulle annetussa muovikassissa. Mukava huomata asia illalla, kun vieraita on tulossa ja ruokalajeja on suunniteltu noiden tattien varaan. Aion mennä maanantaina vaatimaan minulta huijatut 20 euroa takaisin. Tämä ei kuitenkaan korvaa sitä, että joudun tekemään juhlaillalliseni ilman herkkutatteja. Merja Valo otti rahat tateista ja piti ne itsellään. Luottamus kyseiseen kauppiaaseen on mennyt.




EDIT: Kävin maanantaina selvittämässä asian. Sienet olivat jääneet laittamatta kassiini. Sain rahat takaisin pahoittelujen kera sekä vaivan palkkana velotuksetta herkkutatteja ja omenamehua. Aion jatkossakin käyttää tuota liikettä, vaikka viikonlopun ruokasuunnitelmat menivätkin silloin pilalle. Virheitä sattuu ja ne voidaan antaa anteeksi! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti