maanantai 22. syyskuuta 2014

Mureaa häränfilettä ja herkkutattikastiketta



Syksyn tullen alkaa tehdä mieli tuhdimpaa ruokaa. Näissä tunnelmissa päädyin valmistamaan härän ulkofilepihvin, joka sai seurakseen herkkutattikastikkeen ja uunissa kypsytetyt lohkoperunat. Minun kikkani pihvin mureutukseen on sivellä se wholegrain-sinapilla ja antaa sen marinoitua valkosipulin kanssa ennen kypsentämistä. Pihvit mureutuvat ja maustuvat puolessa tunnissa herkullisiksi!


Pihvit:

2 naudan ulkofilepihviä á 120 gr
2 tl Wholegrain -sinappia
2 valkosipulin kynttä ohueksi viipaloituna
suolaa
mustapippuria
thai-basilikaa tai persiljaa koristeluun


Kastike:

1 dl pieneksi pilkottuja herkkutatteja
1 pieni sipuli hienonnettuna
1/2 rkl vehnäjauhoja
2 dl kermaa
1/2 rkl voita
hyppysellinen kuivattua timjamia
Maldon-suolaa
mustapippuria

Uuniperunat:

perunoita
2 valkosipulinkynttä ohuina viipaleina
1/2 tl tuoretta rosmariinia hienonnettuna
oliiviöljyä
Maldon-suolaa

Laita 1 tl Wholegrain-sinappia kummallekin ulkofilepihville ja hiero sinappi fileen kummallekin puolelle. Laita pihvien päälle valkosipulin viipaleet, kääri tuorekelmuun ja anna marinoitua huoneenlämmössä 30 minuuttia.

Laita kuumalle pannulle voi, lisää sienet ja anna kypsyä hetki. Lisää sipuli, sekoita ja kypsennä keskilämmöllä muutama minuutti. Sekoita seokseen vehnäjauhot ja lisää kerma. Anna hautua niin että kastike saostuu. Mausta timjamilla, suolalla ja mustapippurilla.

Pese perunat huolellisesti, leikkaa lohkoiksi ja laita ne kiehuvaan suolalla maustettuun veteen ja keitä 4 minuuttia. Valuta vesi pois ja kaada perunat kulhoon. Valuta päälle oliiviöljyä, sekoita joukkoon 2 valkosipulin kynttä ohuina viipaleina ja mausta tuoreella hienonnetulla rosmariinilla ja sekoita. Laita perunat uunipellille leivinpaperin päälle, ripottele päälle Maldon-suolaa ja paista 175-asteisessa uunissa kunnes ne ovat kypsiä.

Pyyhi pihveistä pois valkosipulin siivut ja liika sinappi. Pariloi tai grillaa kummaltakin puolelta kuumalla pannulla kunnes pihvit ovat kauniisti ruskistuneet. Mausta pihvit suolalla ja mustapippurilla ja laita ne lepäämään hetkeksi folion sisälle (muistathan että liha jatkaa folion sisällä kypsymistä). Tarjoa paistettujen uuniperunoiden ja herkkutattikastikkeen kanssa. Koristele annos thai-basilikalla tai persiljalla.



Muistathan, että voit seurata Blond Kitcheniä kätevästi Facebookin kautta.

Klikkaa ja liity Blond Kitchenin 550 seuraajan joukkoon!

Kiitos!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti