lauantai 6. syyskuuta 2014

Focaccia sipulilla maustettuna


Focaccia on italialainen maukas litteä leipä. Sen voi maustaa yrteillä, oliiveilla, artisokalla tai juustolla. Tällä kerralla lisäsin leipään sipulia. Maistoin sipuli-foccaa Toscanassa ja miellyin sen herkulliseen makuun. On ihanaa valmistaa itse tehtyä Focacciaa viikonloppuna ja nauttia se uunilämpimänä brunssilla tai illallisen yhteydessä.  



Leipätaikinan ainekset:
400 gr durum-vehnäjauhoja
25 gr tuoretta hiivaa
2,5 dl vettä
oliiviöljyä
Maldon-suolaa
1/2 shalottisipuli raastettuna

Liuota hiiva kädenläpöiseen veteen. Lisää joukkoon puolet jauhoista ja raastettu shalottisipuli. Sekoita löysäksi taikinaksi ja laita kohoamaan vedottomaan paikkaan liinan alle. Kun taikina on noussut kaksinkertaiseksi, lisää loput jauhoista ja vaivaa taikina kimmoisaksi niin ettei se tartu käsiin. Peitä liinalla ja anna nousta puoli tuntia.

Vaivaa taikinaa jauhoitetulla tasolla ja kaaviloi sentin paksuiseksi. Laita uunipellille leivinpaperi ja kaada sille ohut kerros oliiviöljyä. Siirrä taikina pellille ja reiitä se painamalla napakasti sormilla viiden sentin välein. Kaada leivän pinnalle 4 rkl oliiviöljyä ja ripottele päälle suolaa. Paista Focaccia 200-asteisessa uunissa 20-30 minuuttia kunnes leipä on kauniin ruskea ja rapea. Tarjoa läpimänä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti