Syödä elääkseen vai elää syödäkseen?

Meillä kaikilla on oma suhteemme ruokaan. Yksi valitsee nopeimman vatsan täytteen, toinen herkuttelee ja kolmas pohtii terveyden kannalta mitä syö. Joku treenaa ja laskee ravintoaineina millä kroppaansa tankkaa. Monilla on ruokavalio. Kun menee tuttavan kanssa syömään saa kuulla, syökö hän punaista lihaa, vaaleaa lihaa, mereneläviä, hiilihydraatteja, maitotuotteita, sieniä, vai onko hän mahdollisesti lakto-ovo-vagetaristi tai fenno-vegaani. On ruokavaikeilijoita ja ruokakeikailijoita. Minulla on laktoosi-intoleranssi, jonka kanssa olen opetellut elämään.

Oma suhteeni ruokaan on arvostava. Minulle ruoka on paljon enemmän kuin vatsan täyte. Se on tärkeä osa sosiaalista kanssakäymistä. Ruokaillessa tutustuu hyvin, sillä ruoan kautta avautuu ihmisen arvomaailma. Ruoanlaitosta on minulle tullut rakas harrastus. Kokkaaminen on loputon tutkimusmatka, jossa voi aina löytää uutta. Ruoanlaitto työpäivän jälkeen on minulle tapa rentoutua ja unohtaa työasiat. On palkitsevaa, kun onnistuu luomaan jotain uutta ja herkullista ja saa kiitokset.

Ruokablogin pitäminen on entisestään lisännyt kiinnostustani ruoanlaittoon. Tutustun innokkaasti kansainvälisten keittiöiden uusiin tuuliin. Matkoilla kierrän ahkerasti paikallisia ravintoiloita ja kokeilen uusia ruokalajeja. Painan mieleeni herkulliset ruoat ja uudet valmistusmenetelmät.

Vanhoissa kulttuureissa hyvää ruokaa arvostetaan, ja ruoan valmistamiseen ollaan valmiita käyttämään aikaa ja vaivaa. Hyvällä ruoalla osoitetaan rakkautta ja arvostusta. Tämä ei vaadi suuria resursseja, vaan kiinnostusta ja asioiden tekemistä itse.

On ilahduttavaa huomata, että myös Suomessa ruoan arvostus on nousussa. Ruoan laatu, terveellisyys ja alkuperä kiinnostavat aiempaa enemmän. Hyvä näin, sillä uusavuttomuudessa ei ole mitään hienoa, vaikka jotkut näin tuntuvatkin ajattelevan.

PS. Uusi syystakki 2OR+BYYAT.