perjantai 9. syyskuuta 2022

Pasta kantarelleista ja parmankinkusta




Tuoreista kantarelleista saa ihanan pastan! Päätin tällä kertaa laittaa kantarellien kaveriksi mustatorvisieniä ja parmankinkkua. Mustatorvisienet toimivat mainiona umaamisena mausteena ja ilmakuivattu parmankinkku tuo ruokaan ihanaa täyteläisyyttä ja sopivaa rasvaisuutta. 

Neljälle ruokailijalle tarvitaan
1 litra kanttarelleja puhdistettuna ja suupalankokoisiksi pilkottuna
kourallinen mustatorvisieniä puhdistettuna ja pieneksi pilkottuna
2 siivua parmankinkkua tai muuta prosciuttoa
2 shalottia hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 dl kuivaa valkoviiniä
1 rkl kanafondia
1 dl kermaa
2 dl vettä
1 rkl tuoreen timjamin lehtiä
4 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
300 g tagliatelle pastaa
2 dl parmesaaniraastetta
koristeeksi lehtipersiljaa hienonnettuna





Aloita paistamalla parmankinkkuviipaleet pannulla rapeiksi ja laita ne talouspaperin päälle kuivumaan. Hienonna jäähtyneet siivut.

Puhdista sienet ja pilko ne, mutsatorvisienet kannattaa pilkko pieneksi koska niiden rakenne on kanttarelleja sitkeämpi. Kuumenna paistinpannussa ruokalusikallinen oliiviöljyä ja voita, lisää sienet ja anna niiden paistua kymmenisen minuuttia niin että ne kypsyvät ja kosteutta haihtuu.

Lisää shalotti, valkosipuli ja ruokalusikallinen voita ja oliiviöljyä, kuullota pari minuuttia. Lisää valkoviini ja anna kiehahtaa pari minuuttia. Lisää kerma, vesi, kanafondi ja hienonnettu parmankinkku (jätä hieman koristeeksi), mausta suolalla ja pippurilla, sekoita ja jätä hautumaan keskilämmöllä.





Kun kastike on lähes kiehunut kasaan, keitä tagliatelle runsaasti suolalla maustetussa vedessä kunnes keittoajasta on jäljellä vielä kaksi minuuttia, valuta vesi pois. Lisää pastaan kaksi ruokalusikallista voita ja  timjami (jätä hieman koristeluun), sekoita. Nosta pasta sienikastikkeen päälle, lisää parmesan-raaste (jätä vähän koristeluun), ja nostele pastaa varovasti niin että se kostuu kauttaaltaan kastikkeella. Annostele pasta kauniista lautasille, koristele annokset lopulla parmankinkulla, parmesan-raasteella ja timjamilla.




4 kommenttia:

  1. Hei. Miksi ohjeessa sanotaan: lisää 3dl vettä, kun tästä ei ole mainintaa reseptissä? Aika kauan sai keittää kasaan kolmea desiä, joten onkohan se virhe? Reseptissä ei taasen mainita, että missä kohtaa kerma lisätään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Elina, kiitos huomiostasi! Kun valmistan kanalientä käyttämästäni kanafondista, niin sekoitussuhde on 1 rkl kanafondia ja 3 dl vettä. Mutta olet oikeassa, ei ole välttämättä tarpeen laittaa niin paljon vettä. Lisäsin ohjeeseen myös kerman, joka lisätään kastikkeeseen samaan aikaan kuin vesi. Pieni haudutusaika on paikallaan että maut kastikkeessa tasaantuvat ja kastike saostuu sopivaksi, mutta veden määrää voi kyllä pienentää.

      Poista
    2. Joo uskon, että nyt vallan hyvä! Tuli kyllä todella hyvää, tulee varmasti tehtyä uudestaankin :) Laitoin sitruunatimjamia, sopi törkeän hyvin.

      Poista