tiistai 31. lokakuuta 2023

Kurpitsaa ja pekaanipähkinää homejuustokastikkeella




Olen mieltynyt japanilaiseen pyöreään hokkaidokurpitsaan. Hokkaidokurpitsan maku on täyteläinen ja elegantti, ja se sopiikin hienosti uunissa ja pannussa kypsennettäväksi. Pariisin matkalta saamani inspiraation mukaisesti halusin tarjota sen sinihomejuusto-kastikkeella, joka tasapainottaa hienosti kurpitsan makeutta. Pekaanipähkinä ja kurpitsansiemenet tuovat annokseen mukavaa purutuntumaa ja täyteläisyyttä.


Kahteen pääruoka-annokseen tarvitaan
400 g kurpitsaa (käytin hokkaidokurpitsaa), siemenet ja kuori poistettuna ja lohkoiksi leikattuna
suolaa
mustapippuria 
hunajaa
sitruunamehua
oliiviöljyä

Juustokastike
2 dl kermaa
100 g sinihomejuustoa murustettuna (voit käyttää halutessasi myös esimerkiksi parmesania) 
1 dl makea sipulia hienonnettuna karkeasti
suolaa
mustapippuria

Annoksen päälle
1/2 dl pekaanipähkinöitä paahdettuna ja karkeasti hienonnettuna
1/2 dl kurpitsansiemeniä paahdettuna ja karkeasti hienonnettuna





Laita kurpitsanlohkot uunipellille leivinpaperin päälle yhteen kerrokseen. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja lisää päälle hieman hunajaa, sitruunamehua ja oliiviöljyä. Paista lohkoja uunissa noin 30 minuuttia kääntäen kertaalleen kunnes kurpitsa on saanut kauniisti väriä.

Paahda kuivalla pannulla pekaanipähkinöitä ja kurpitsansiemeniä kunnes ne alkavat tuoksua ja saavat kevyesti väriä. Hienonna ne karkeasti.

Valmista kastike: Hienonna makea sipuli karkeasti. Laita kattilaan kerma, anna lämmetä keskilämmöllä, lisää sipuli ja murenna joukkoon homejuusto, mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna kiehua hiljakseen niin että kastike sopivasti sakenee, mikä vie noin 15  - 20 minuuttia, jona aikana kurpitsat kypsyvät uunissa. Tarkista lopuksi maku.

Kokoa annokset: Laita ensin kastike lautasille, sen päälle kurpitsanlohkot viuhkana ja ripottele päälle hienonnetut pähkinät ja kurpitsansiemenet. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti