sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Bella Roma



Tässä tunnelmakuvia viikon takaiselta Rooman matkalta. Rooma on kaupunki, johon ei kyllästy useammankaan vierailun jälkeen. Se tarjoaa yltäkylläisen kattauksen historiaa, nähtävyyksiä, hienoja ihmisiä ja herkullista ruokaa. Useimmat matkaoppaat muuten varoittavat matkustamasta Roomaan pääsiäisen aikoihin suurten turistimäärien vuoksi. Jep, varoitus on mennyt perille koko matkustavalle maailmalle ja saimme nauttia ikuisesta kaupungista ilman tungosta!

Päätimme tällä matkalla keskittyä nauttimaan upesta keväisestä kaupungista ja sen tarjoamista visuaalisista ja makunautinnoista. Historia herää eri tavalla henkiin, kun vaikkapa tarkastelee vaikkapa kahdentuhannen vuoden ikäistä Pantheonia sen edustalla olevalta aukiolta viinilasillista nautiskellen. Forget the museums, you are in one! 








Tällä matkalla tutustuimme ensi kertaa Trastevereen, Tiiberin länsirannalla sijaitsevaan boheemiin kaupunkinosaan. Trastevere on perinteinen työläiskaupunginosa, jonka kapeilla kujilla ja aukioilla keskiaikainen tunnelma yhdistyy luovien alojen ihmisten luomaan ilmapiiriin. Matkailijalle Trastevere tarjoaa tunnelmallisia aukioita, katutaiteilijoita, terassiravintoloita ja -kahviloita sekä pimeän laskeuduttua vilkasta iltaelämää.












Suosikkipaikkani Rooman perinteisistä kohteista on Piazza Navona. Stadionin pitkänomaiseen muotoon rakennettu Piazza Navona palveli aikoinaan juhlien ja urheilutapahtumien pitopaikkana. Piazza Navonan vaikuttavat suihkulähteet ja patsaat ja aukiota ympäröivät rakennukset luovat hienon tunnelman. Vuosituhansista näkymää kannattaa pysähtyä ihailemaan aukion terasseille viinilasin ääreen, mutta parempia ruokapaikkoja löytyy aukiota ympäröivistä kortteleista.

Kävimme Piazza Navonan suosikkipaikassamme viinilasillisella useita kertoja ja tutustuimme paikan huumorintajuisiin pyörittäjiin. Roomalaiset ovat sydämellisiä ja ottavat matkailijat ihailtavan ystävällisesti vastaan, varsinkin kun muistaa millainen määrä ihmisiä Roomaan vuosittain tutustuu.
















En muista milloin olisin yhdeltä matkalta saanut nauttia niin monta ihanaa ja ispiroivaa ruoka-annosta kuin Roomassa. Tuliaisiksi matkalta toinkin mukanani monia uusia ideoita ruoanlaittoon ja aineisten yhdistelyyn. Ensimmäiset Rooman reseptien kokeilut kotikeittiössä on jo onnistuneesti tehty, ja niistä on tulossa juttuja jatkossa! Arrivederci, Roma!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti