sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Uunissa karamellisoidut ribsit


Onnistuin kehittelemään marinadin, jolla uunissa matalassa lämpötilassa kypsytetyt vasikan tai porsaan ribsit saavat suloisen maun ja ihanan karamellisoidun pinnan. Ribsien kannattaa antaa marinoitua yön yli ja kypsyä uunissa 3-4 tuntia, joten tässä on kyse slow foodista! Valmistus on helppoa, sillä ribsit menevät uuniin marinadissa, joka toimii kypsennyksessä lihan karamellisointikastikkeena.


Kahdelle - kolmelle ruokailijalle tarvitaan:
800 g vasikan tai pikkupossun ribsejä (valmista lihaa ilman luita tulee lautaselle yhteensä 300 g)

Marinadi:
0,5 dl juoksevaa hunajaa
0,5 dl ketsuppia
1 rkl hot chili sauce
2 kpl valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 rkl riisiviinietikkaa
1 dl teriyaki-kastiketta
1 rkl tummaa misoatahnaa
2 rkl tomaattipyrettä
0,5 dl oliiviöljyä
2 tl suolaa




Sekoita marinadi-ainekset. Valitse uunivuoka johon ribsit mahtuvat yhteen kerrokseen. Laita liha vuokaan ja kaada päälle marinadi niin että molemmat puolet saavat osansa. Aseta liha astiaan lihaisampi puoli alaspäin ja anna marinoitua yön yli tai vähintään kolme tuntia jääkaapissa foliolla peitettynä.



Valele ribsit molemmilta puolilta marinadilla. Laita lihaisempi puoli alaspäin, peitä vuoka foliolla ja anna kypsyä 150-asteisessa uunissa kaksi tuntia.

Ota ribsit uunista. Nosta lämpötila 200 asteeseen. Käännä lihaisempi puoli ylöspäin, voitele päällipuoli marinadialla ja paista vielä noin 1,5 tuntia ilman foliota valellen ribsejä päällipuolelta marinadilla 15 minuutin välein. Tarkka kypsymisaika riippuu ribsien koosta: valmiin lihan tulee irrota haarukalla kokeiltaessa helposti luusta ja olla mureaa sekä päältä tumman karamellisoitunutta.

Ribsit voi laittaa tarjoille luineen, jolloin niitä voi syödä myös käsin. Pidän itse enemmän siististi syötävästä annoksesta, joten erotin lihan luista haarukalla suupalan kokoisiksi paloiksi heti uunista oton jälkeen. Laita lihat kulhoon, lisää päälle vuoan pohjalta jäljellä oleva marinadi ja pidä lämpimänä.



Tarjoilin ribsit salvia-kurpitsapyreen ja pippurimajoneesin kanssa paahdetulta mustakaalilehdeltä.

Salvia-kurpitsapyree:
1 myskikurpitsa
2 rkl voita
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
0,5 dl kermaa
2 rkl smetanaa
2 rkl kuivattua hienonnettua salviaa
1 rkl sitruunamehua
mustapippuria myllystä
suolaa

Kuori kurpitsa, poista siemenet ja kuutioi. Laita kuutiot uunivuokaan ja kypsytä 180-asteisessa uunissa 25 minuuttia. Hienonna tehosekoittimessa tasaiseksi.

Kuullota pannulla valkosipuli voissa, lisää kurpitsamassa, kerma, smetana, mausta salvialla, sitruunamehulla, mustapippurilla ja suolalla, anna lämmetä ja sekoita tasaiseksi pyreeksi.

Pippurimajoneesi:
0,5 dl majoneesia
0,5 tl mustapippuria myllystä
0,5 rkl sitruunamehua
0,5 rkl juoksevaa hunajaa

Sekoita ainekset kulhossa.

Koristeeksi:
2 mustakaalin lehteä, jotka on paahdettu pannulla rapeaksi. Tarjoa vasikanliha lehtien päältä.
salvian lehtiä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti