keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Sienipiiras



Tämän kesän sademäärillä on varmaan luvassa ennätyksellinen sienivuosi. Tämän piiraan virolaiset kanttarellit löysin kuitenkin kaupasta. Minusta on mukava yhdistellä sienipiiraasen erilaisia sieniä. Tähän piiraaseen käytin kanttarelleja, herkkusieniä ja kuivattuja mustatorvisieniä. Mustatorvisieni on voimakasmakuinen, joten laitoin sitä mukaan ruokalusikallisen hienonnettuna. Näin syntyi ihana saunaillan iltapala.


Tämän ohjeen taikinamäärästä tulee kaksi piirasta, jotka ovat 18 - 20 cm halkaisijan piirasvuokaan sopivia. Taikinaa ei kerralla voi tehdä pienempää määrää, mutta sitä voi mainiosti pakastaa.

Taikinaan tarvitaan
200 gr vehnäjauhoja
hyppysellinen suolaa
100 gr kylmää suolatonta voita
1 kananmuna vatkattuna
2-3 rkl vettä

Leikkaa voi pieniksi kuutioiksi ja sekoita jauhojen kanssa murumaiseksi. Sekoita vatkattu kananmuna ja vesi keskenään ja kaada se taikinan keskelle tekemääsi syvennykseen. Sekoita taikinaa niin, että voit muodostaa siitä pallon. Laita taikina jauhotetulle alustalle ja vaivaa se tasaiseksi. Kääri kelmuun ja laita jääkaappiin noin 20 minuutiksi.

Kauli taikina ohueksi noin 3 mm paksuiseksi pyöreäksi levyksi ja laita se voidellulle vuoalle. Paina taikina vuoan reunaa vasten pienen taikinapalan avulla. Liian taikinan voit irroittaa kaulimen avulla rullaten vuoan päältä. Pistele pohjaa haarukalla. Rypistä leivinpaperi avaa se ja laita pohjan päälle. Laita painoksi kuivia herneitä tai raakaa riisiä. Esipaista 25 minuuttia 180-asteisessa uunissa. Poista leivinpari ja painot, voitele pohja kananmunalla. paista vielä 5 minuuttia.




Täyte:
400 gr sieniä, kantarelleja, herkkutatteja, osterivinokkaita tai herkkusieniä
2 shalottisipulia hienonnettuna
2 kananmunaa
1 dl kuohukermaa
1 rkl ruohosipulia hienonnettuna
1 rkl persiljaa hienonnettuna
suolaa
mustapippuria

Aloita täytteen valmistaminen viipaloimalla sienet. Sulata voi teflonpannussa keskilämmöllä ja paista sieniä noin 5 minuuttia. Valmista kukin sienilaji erikseen ja siirrä syrjään odottamaan. Hauduta pannulla shalottisipulia minuutin ajan. 

Vatkaa kananmunat, kerma ja yrtit sekaisin, mausta suolalla ja mustapippurilla. 

Levitä sieniseos ja shalottisipulit taikinapohjalle ja kaada sen päälle kananmuna-kermaseos. Paista 180-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia kunnes täyte on hyytynyt. Tarjoa raikkaan vihersalaatin kanssa.

2 kommenttia:

  1. oi tätä vois kokeilla joskus! rakastan suolasia piirakoita ja tää näyttää nii hyvältä!

    http://wheretheboatsgo.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kannattaa kokeilla. Käytettävät sienet voi valita aina fiiliksen mukaan.

    VastaaPoista