torstai 1. toukokuuta 2014

Frittata



Vappupäivän brunssi nautittiin tällä kertaa kotona. Olin varautunut tähän hankkimalla kylmäsavulohta ja luomu-bratvursteja, erilaisia salaatteja sekä mansikoita ja bulgarian jugurttia. Brunssin munaruoaksi valmistin Frittatan. Se on perinteinen italialainen avomunakas, joka kypsytetään hitaasti matalalla lämmöllä. Frittata on siitä hauska ruoka, että sitä voi helposti muunnella omien makumieltymysten mukaan: voit laittaa siihen vaikkapa parsaa, pinaattia, artisokan sydämiä, erilaisia juustoja, pekonia sekä haluamiasi yrttejä.


4 ruokalijan annokseen tarvitaan
6 kananmunaa
1 dl eri värisiä paprikoita pieniksi suikaloituina
yrttejä, esimerkiksi basilikaa ja timjamia hienonnettuna
5 kirsikkatomaattia
sipuli pieneksi silputtuna
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä




Pilko paprikat pieniksi suikaleiksi. Pilko kirsikkatomaatit neljäksi lohkoksi. Laita kuumalle paistipannulle oliivioljyä ja kuullota siinä vihanneksia hetki, ja siirrä syrjään. Sekoita kananmunat kulhossa, lisää hienonnetut yrtit ja maista suolalla ja mustapippurilla. Laita kuumalle paistinpannulle oliiviöljyä, kaada munaseos pannulle ja lisää välittömästi vihannekset. Kypsennä miedolla lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia. Viimeistele frittata uunin grillivastuksen alla 1 - 2 minuutttia, jolloin pintaan tulee väriä. Koska oma paistinpannuni ei ole uuninkestävä, ruskistin Frittatan pinnan polttolampulla. Siirrä valmis Frittata leikkuulaudalle, leikkaa viipaleiksi ja tarjoa vihersalaatin kera.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti