sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Lampaankare uunijuureksilla


Lampaankare on maukas illallisruoka. Itse valmistan sen mieluiten karitsan kareesta, joka on mureampaa. Yhdestä karitsan kareesta riittää kahdelle hengelle. Kun tarjoat karetta neljän hengen illallisella, saat siitä juhlavamman paistamalla kareet luut ristikkäin siten että ne nojaavat toisiinsa. Tästä käytetään nimitystä "guard of honour", josta näet esimerkkejä googlaamalla "guard of honour lamb".


Jos kaipaat lisää lammasreseptejä, käy katsomassa Blond Kitchenin top 10 lammasreseptit!


Olen mieltynyt tapaan puhdistaa kare kalvoista ja ylimääräisestä rasvasta. Näin tulos on vähärasvaisempi, mutta pintaan levitettävän peston ansiosta maukas ja mehevä. Pyrin itse kypsentämänn lihan siten, että se on pinnalta rapea ja sisältä rosé eli punertava.



Lampaankareen lisäkkeeksi sopivat erinomaisesti uunijuurekset, joihin tarvitaan
porkkanaa
selleriä
palsternakkaa
lanttua
tuoretta rosmariinia
6 valkosipulinkynttä
oliiviöljy
punaista balsamiviinietikkaa
suolaa
pippuria

Pilko juurekset reilun kokoisiksi paloiksi uunivuokaan ja lisää kuoritut kokonaiset valkosipulin kynnet. Mausta suolalla ja pippurilla, lisää rosmariini ja sekoita joukkoon oliiviöljy. Paista 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Sekoita joukkoon punaviinietikka ja jatka paistamista 15 minuuttia.



Lampaan kareen valmistamiseen tarvitaan
lampaankare kokonaisena
valkosipulia
timjamia
rosmariinia
pippuria
suolaa
oliiviöljy

Puhdista lampaankare poistamalla siitä rasva ja kalvot. Valmista huhmareessa pesto sekoittamalla rosmariini, valkosipuli, timjami, pippuri, suola ja oliiviöljy tahnaksi. Paista lampaaankare kuumalla pannulla kaikilta puolilta nopeasti siten, että pinta ruskistuu. Hiero kareiden pintaan pesto ja asettele ne uunipellille luut ristikkäin. Paista 190-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia riippuen kareiden koosta. Nosta uunipelliltä leikkuulaudalle ja anna levätä 10 minuuttia ennen kuin leikkaat lihan kyljyspaloiksi.   Asettele lautaselle uunijuurekset keoksi ja niiden päälle lampaankyljykset.

2 kommenttia:

  1. Oooh miten upeelta tuo lampaankruunupari näyttää tuolla tavalla presentoituna! :) Menee heti muistilistalle kun tuota seuraavan kerran on aterialla mukana.

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon! Jos sinulla on aikomus tarjota lammasta vaikka neljälle hengelle saa tästä juhlavan setin kun sen tuo vaikka leikkuulaudalla pöytään ja leikkaa sen illastajien nähden kyljyspaloiksi.

    VastaaPoista