perjantai 30. toukokuuta 2014

Paella Valenciana



Paella on kuuluisa espanjalainen ruoka, joka on saanut nimensä laakeasta pannusta eli paellerasta, jossa se valmistetaan.  Paellasta on lukematon määrä versioita: siihen voi laittaa kanaa, porsasta, jänistä, vasikkaa, chorizo-makkaraa, eri kaloja, jättirapuja, katkarapuja, mustekalaa, simpukoita ja hummeria. Paellan suosio perustuukin osaltaan siihen, että siihen voi laittaa oman maun mukaisesti raaka-aineet. Tärkeää on, että ruoka valmistetaan isossa tasapohjaisessa pannussa, mieluiten paellerassa ja että riisi on paellariisiä. Tämä ohje on Paella Valenciana, jota olen kesällä valmistanut isommalle joukolle grillihiilillä muuripohjapannussa - tulos oli herkullinen! 




Tämä Paella Valencianan ohje on neljälle ruokalijalle:

4 dl paellariisiä (pitkäjyväistä riisiä)
1 litra kalalientä
4 kanan koipipalaa
12 mustekalarengasta
8 jättirapua kuorineen
1 sipuli silputtuna
pieni punainen tai vihreä paprika pilkottuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 ½ dl vihreitä herneitä, pakastettuna tai tuoreena
1/2 dl hienonnettua persiljaa
1 rkl savustettua Pimentón-paprikajauhetta
hyppysellinen sahramia
1 laakerinlehti
1 sitruuna lohkoina
1 dl oliiviöljyä
suolaa
vastajauhettua mustapippuria

Lisäksi laitoin paellaan muista ruoista jääneen tonnikalan, kuten annoskuvista näkyy!




Mausta kanan koipipalat suolalla, mustapippurilla ja paprikajauheella. Laita öljy paelleraan ja kypsennä koipinuijat kullan ruskeiksi molemmilta puolilta. Siirrä syrjään. Laita jättiravut pannulle ja kypsennä kunnes kuoret ovat punaiset ja siirrä syrjään.

Laita pannulle hienonnettu sipuli, hienonnetut valkosipulinkynnet ja pilkottu paprika. Kypsennä kunnes ne ovat pehmeitä. Lisää pannulle öljyä tarvittaessa. Lisää sahrami ja suola. Kaada riisi joukkoon ja sekoita, lisää laakerinlehti ja 8 dl kalalientä, anna kiehahtaa. Lisää kanankoipinuijat ja alenna lämpöä.

Hauduta ilman kantta 10 minuuttia ja lisää mustekalarenkaat, jatka hauduttamista 10 minuuttia, lisää herneet ja hauduta 8-10 minuuttia. Lisää loppu kalaliemi tarvittaessa. Poista jättiravuista kuoret ja lisää kuorettomat ravut paellaan ja hauduta 5 minuuttia. Paella on valmis, kun riisi on imenyt nesteen ja on kypsä mutta ei lian pehmeä.

Siirrä Paella liedeltä, lisää persiljasilppu ja anna levätä 5 minuuttia ennen tarjoilua. Koristele sitruunalohkoilla.

5 kommenttia:

  1. sinulla on ihan huippu blogi, kiitos resepteistä!

    VastaaPoista
  2. Pakko oli kokeilla Espanjan matkan jälkeen, ja todellaki toimii !!

    VastaaPoista
  3. Tehty on jo pariinkin kertaa ja workkii!

    VastaaPoista