keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Pinaatilla täytetyt ahvenfileet



Kun Helsingissä haluaa tuoretta kalaa, kannattaa piipahtaa Hietaniemen kauppahallissa. Tänään päädyin ahveniin, jotka oli pyydetty edellisenä päivänä. Kotiin tultuani huomasin ilokseni, että kaapissa oli paketillinen baby-pinaattia. Päätin yhdistää nämä kaksi suloista ainesta, joista syntyi pinaatilla täytetyt ahvenfileet.


Kahdelle ruokalijan annokseen tarvitaan
4 keskikokoista ahvenfilettä
1 pakkaus baby-pinaattia
1 kevätsipulin varsi
tilliä
suolaa
mustapippuria
persiljaa
voita
oliiviöljyä

Kastike:
2 dl ranskankermaa
1 rkl sitruunamehua
1 dl silputtua tilliä
suolaa
mustapippuria

Lisäke:
perunoita
sitruunamehua
tilliä

Valmista ensin kastike sekoittamalla ainekset. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sitruunamehua.

Huuhtele pinaatti ja laita kattilaan. Kuumenna pari minuuttia kunnes pinaatti luhistuu. Ota pinaatti jäähtymään ja puserra siitä mahdollisimman tarkkaan neste pois ja silppua se.

Silppua kevätsipuli pieneksi. Silppua 1 rkl tilliä ja yksi 1 rkl persiljaa. Yhdistä pinaatti, kevätsipuli, tilli ja persilja, ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

Kypsennä ahvenfileet paistinpannulla vähässä voissa kummaltakin puolelta pari minuuttia. Sivele uunivuoan pohja oliiviöljyllä ja aseta kaksi ahvenfilettä rinnakkain vuoalle nahkapuoli alaspäin. Aseta fileiden päälle pinaattiseosta tasaisesti, ja kummankin päälle toinen ahvenfile nahkapuoli ylöspäin. Paista 180-asteisessa uunissa noin 8 - 10 minuuttia.

Tarjoa file keitettyjen sitruunamehulla maustettujen ja tillissä kieriteltyjen perunoiden kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti