torstai 6. maaliskuuta 2014

Kreikkalainen salaatti Samokselta



Minulla oli aikoinaan Samoksen lomamatkalla ilo tutustua paikallisiin ihmisiin. He olivat ylpeitä kreikkalaisesta ruoasta. Pääsin myös seuraamaan kuinka he valmistivat autenttisen kreikkalaisen salaatin. Minulle jäi erityisesti mieleen, että he käyttivät salaattiin runsaasti viinietikkaa ja suolaa. Kun maistoin salaattia, huomasin hämmästyksekseni ettei se maistunut lainkaan etikalta. Viinietikka reagoi mystisellä tavalla muiden aineisten kanssa voimistaen niiden makua. Salaatin salaisuus on laadukkaat raaka-aineet: aito lampaanmaidosta valmistettu feta-juusto, kypsät makeat tomaatit, mustat kivelliset kalamata-oliivit ja makea sipuli. Suolaa ja viinietikkaa saa käyttää reilusti. Lehtisalaatti ei aitoon kreikkalaiseen salaattiin kuulu.






























Salaattiin tarvitaan
aitoa kreikkalaista lampaanmaidosta valmisttua fetaa
kypsiä makeita tomaatteja
kurkkua
mustia oliiveja (mielellään kivellisiä kalamata-oliiveja)
salaattisipulia
vihreää paprikaa
valkoviinietikkaa
oliiviöljyä
oreganoa
suolaa

Pilko tomaatit, kurkku ja paprika paloiksi. Leikka sipuli paksuiksi renkaiksi ja puolita renkaat. Poista kivellisistä oliiveista kivet. Kokoa ainekset lautaselle. Pirskottele päälle reilusti valkoviinietikkaa. Lisää oliiviöljyä ja suolaa. Aseta fetasta murretut kuutiot salaatin päälle ja viimeistele oreganolla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti