sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Pasta primavera


Hain helpotusta kesän odotukseen tällä keväisellä ruoalla. Kun pasta yhdistetään tuoreiden vihannesten kanssa, syntyy pasta primavera. Vihanneksina käyvät vaikkapa herneet, parsa tai parsakaali. Pasta primaveran valmistan yleensä herneistä, joita saa aina pakasteena. Herneiden kanssa kannattaa valita pastalaaduksi gnocchi, jonka kuppimainen muoto sopii hienosti tähän ruokaan. Yksinkertaisista ja edullisista aineksista syntyy italialaiseen tyyliin herkullinen ruoka!




Kahden hengen annokseen tarvitaan
150 gr gnocchi-pastaa
herneitä, tuoreita tai pakasteesta
1 valkosipulin kynsi ohueksi viipaloituna
1 rkl silputtua sipulia
2 rkl tuoretta minttua hienonnettuna
oliviiöljyä
voita parmesaania raastettuna
mustapippuria
suolaa

Laita pasta kiehumaan suolalla maustettuun veteen ohjeen mukaan. Laita pannulle voita ja oliiviöljyä ja kuullota siinä sipuli ja valkosipuli. Lisää herneet ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää silputtu minttu.

Valuta pasta ja siirrä takaisin kattilaan. Sekoita pastaan 0,5 dl raastettua parmesaania ja kaada herneseos pastan päälle ja sekoita. Annostele lautasille, rouhi mustapippuria ja lisää raastettua parmesaania. Pirskottele päälle oliiviöljyä ja koristele mintun lehdillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti