sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Lohipastrami

Ostin kilon palan lohifilettä, josta valmistuu neljä eri ruokalajia. Tuosta reilun kympin hintaisesta kalasta on siis mahdollisuus saada herkullista ruokaa jopa täällä kalliin ruoan Suomessa. Blond Kitchenin lohiviikonloppuna olen jo julkaissut lohi-avokadopastan sekä lohi ja fenkoli itämaisittain -ohjeen. Myöhemmin tänään on vielä tulossa konjakkigraavattu lohi.


Lohipastrami on pitkään kuulunut suosikkeihini, sillä siinä lohen hieno maku pääsee oikeuksiinsa. Sen voi tarjota alkuruokana, iltapalana tai osana brunssia. Sunnuntain brunssiin kuulunut pastrami sai lisäkkeeksi raikkaan salaatin ja uppomunan, joka toimii lohen kastikkeena.


Kahden hengen pastramiin tarvitaan
100 gr lohta
2 rkl sesaminsiemeniä
2 rkl korianterinsiemeniä
1 rkl rouhittua mustapippuria
0,5 rkl suolaa
tuorekelmua




Paahda sesaminsiemeniä ja korianterinsiemeniä kuumalla pannulla minuutin ajan. Siirrä siemenet lautaselle jäähtymään ja ruohi mukaan mustapippuria. Leikkaa lohifileen paksuimmasta kohdasta pitkänomainen suorakaiteen muotoinen pala. Hiero lohipalan pintaan suolaa. Kierittele lohi kauttaaltaan siemen-pippuriseoksessa.




Paista lohipalaa kuumalla pannulla ilman rasvaa nopeasti joka puolelta jolloin pinta saa väriä. Anna lohen jäähtyä. Kieritä se tuorekelmuun tiukaksi paketiksi ja laita jääkaappiin marinoitumaan vähintään 3 tunniksi. Tarjoa salaatin ja uppomunan kanssa.




Salaatti valmistui näistä:
baby-pinaattia
lehtisalaattia
thai-basilikaa
oliiviöljyä
suolaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti